16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen seitsemäntenä WPGA:n mestaruuskilpailuissa

Riikka Hakkarainen on komeasti seitsemäntenä avauskierroksen jälkeen.

Riikka Hakkaraisen kuntokäyrä tuntuu osoittavan ylöspäin kauden edetessä. Hakkarainen kunnostautui Englannissa, Royal Portcawlissa käynnistyneen WGA:n mestaruuskilpailujen avauspäivänä pelaten 71. Kolmen lyönnin karkumatkalla on Ruotsin Helen Alfredsson jonka tulos torstaina oli 67. Mukana on kaikkiaan 132 pelaajatarta, joiden joukossa Hakkarainen on jatetulla seitsemännellä sijalla.Hän pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää kaksi alle, sisääntulo parissa. Tuloskortista löytyy neljä birkkua ja kaksi bogeyta. Kauden aiemmissa kuudessa kisassaan hän on päässyt kahdesti jatkoon , ollut parhaimmillaan 40:s ja ansainnut noin 10.000 markkaa. Viikonloppuna olisi mahdollisuuksia suurempiin tienesteihin, kisassa jaetaan palkintorahaa lähes neljä miljoonaa markkaa. Hakkaraisen mahdollisuuksia perjantaina parantaa aikainen starttiaika, kello 9.40 Suomenaikaa. Pelikavereiksi hän saa ruotsalaiset Karoliina Anderssonin sekä Erica Steenin. Niina Laitinen on myös mukana, hän pelasi tuloksen 74, ja omaa myös hyvät mahdollisuudet jatkoon.

Leaderboard, Evian Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje