26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen edelleen toisena Teneriffalla

Riikka Hakkaraisella on elämänsä mahdollisuus ET:n kisan voittoon sunnuntaina

Riikka Hakkarainen jatkaa taistelua ensimmäisestä Naisten Eurooppa Tourin voitostaan Teneriffalla. Hakkarainen käytti kolmanteen kierrokseensa vaikealla Abaman kentällä 74 lyöntiä, mikä ylittää kentän parin kahdella lyönnillä. Hakkarainen lähti kolmannelle kierrokselle jaetulta toiselta sijalta yhdessä Espanjan Tania Elosegui Mayorin kanssa, mutta jätti ensimmäistä kertaa urallaan ET:lla pelaavan espanjattaren kahden lyönnin päähän ja pitää nyt hallussaan yksin kilpailun toista sijaa. Tenerife Ladies Openin kärjessä, kolme lyöntiä suomalaisen edellä, jatkaa edelleen Englannin Kirsty S Taylor. Kilpailun kahdelle viimeiselle kierrokselle suomalaiskvartetista selvisivät myös Ursula Wikström sekä Pia Koivuranta. Wikströmin kolmas kierros sujui lyönnin paremmin (76, +4) kuin kaksi ensimmäistä ja hän starttaa päätöspäivään yhteistuloksellaan 213 (+14) sijalta 44. Pia Koivuranta jatkaa kilpailua lyönnin huonommalla tuloksella sijalta 50. Neljäs kilpailuun startannut suomalainen, Jenni Kuosa karsiutui kahdelta viimeiseltä kierrokselta. Riikka Hakkarainen ei suostu ottamaan harteilleen mitään ylimääräisiä paineita, vaikka lähteenkin tosissaan ajamaan takaa ensimmäistä voittoaan Naisten Euroopan Tourilla. – Mitään ei ole vielä ratkaistu, sillä tämä kenttä on arvaamaton aina viimeiseen puttiin saakka, tietää Hakkarainen. – Peli sujuu nyt hyvin ja tänään varsinkin etuysillä oli loistavaa menoa, muistelee ulosmenossaan kolme birdietä tehnyt Hakkarainen. Kahdentoista pelatun väylän jälkeen Espoolainen oli kirinyt kilpailua johtaneen Kirsty S Taylorin etumatkan jo yhteen lyöntiin, ja ilman väylälle 13 lipsahtanutta triplaa (+3) olisi Hakkarainen lähtenyt englantilaisen kanssa päätöspäivään tasatilanteesta. – Löin siinä lähestymiseni hieman pitkäksi viheriön yli ja alamäkeen puttaamani paluu putti valui kokonaan ulos viheriöltä. Toisaalta aika epäreilua, mutta näitä välillä sattuu ja niistä on turha ottaa suurempaa stressiä. Ne väylät on vaan unohdettava ja aloitettava seuraavalla väylällä alusta, toteaa Hakkarainen. Salaisuus Hakkaraisen tämän hetkiseen pelikuntoon on hänen Guatemalassa viettämänsä talvi. – Guatemalan on ehdottomasti suurin tekijä pelivarmuuteeni. Sain siellä harjoiteltua ja varsinkin pelattua paljon, joten homma on nyt paljon varmemmalla pohjalla, kuin aiempien kausien alussa. Päätöspäivään Hakkarainen lähtee luottavaisena. – Nyt vaan pyritään välttämään kolmen putin viheriöitä ja keskitytään huolella jokaiseen lyöntiin, päättää Hakkarainen ja lupaa taistella voitosta tosissaan. Kirsty S. Taylor täyttää 27 vuotta tiistaina. Hän oli kauden 2002 tulokas Tourilla. Sijoituksia kymmenen joukkoon on 63:ssa kilpailussa viisi, paras sijoitus kolmas. Amatöörinä Taylor voitti 1998 Sergio Garcian tavoin alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Hänellä on ansiolistallaan myös Italian ja Portugalin mestaruudet, joten ensimmäistä kertaa Taylor ei johtopaikkaa pidä hallussaan. ET:n kilpailussa kokemus on hänelle uusi. Riikka Hakkarainen oli Italian mestaruuskisoissa vuonna 1999 toinen. Lähimpänä voittoa hän oli Ranskassa jossa Riikka johti ennen viimeistä reikää, teki tuplabogeyn ja jäi kolmanneksi.

Naisten Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje