16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen 34:na Espanjassa

Riikka Hakkarainen pelaa perjantaina iltapäivällä.

Edellisen Eurooppa Tourin osakilpailun Teneriffalla pari viikkoa sitten voittanut Riikka Hakkarainen oli paras suomalainen Espanjan Castellonissa pelatun Espanjan mestaruuskilpailujen avauspäivänä. Hakkarainen kiersi Panoramica Golf & Country Clubin kentän par tulokseen 72 ja jatkaa kisaa sijalta 34. Pia Koivuranta käytti kierrokseensa lyönnin Hakkaraista enemmän ja jakaa sijaa 50. Ursula Wikströmin avauskierroksen tulos 76 (+4) oikeuttaa sijalle 88. Jenni Kuosa jatkaa kilpailua tuloksellaan 74 (+2) sijalta 71. Nelipäiväisenä pelattavaa kilpailua johtaa torstain jälkeen Uuden-Seelannin Lynnette Brooky tuloksellaan 66 (-6). Lyönnin päässä kakkosen on ranskan Gwladys Nocera. Kolmannen sijan jakavat isäntämaan Alonso Carmen sekä USA:n Kris Lindstöm. Tarkoista ja varmoista avauslyönneistään tunnettu Hakkarainen ei ollut aivan sinut uuden draiverinsa kanssa. – Muutama draivi lähti tänään aika napakkaan vasuriin, mutta onneksi sellaisilla väylillä ettei isompia vahinkoja päässyt tapahtumaan. – Tällä mailalla pallon lentokaari on aika erilainen edelliseen draiveriini verrattuna. Tämä lennättää palloa kyllä pidemmälle, mutta se ei vielä ole oikein oppinut tavoille, vitsaili kierrokseensa kuitenkin suhteellisen tyytyväinen Hakkarainen. – Ihan tasaista menoahan se oli. Muutama putti jäi kaivelemaan kun jäivät killumaan ihan reiän reunalle, harmitteli Hakkarainen. Tulos 76 sai Kotkasta Vantaalle muuttaneen Ursula Wikströmin ymmälleen. – En oikein tiedä missä on vika, sillä kaikki pelin osa-alueet tuntuvat ihan hyviltä, mutta kentällä ei kuitenkaan saa tulosta aikaiseksi, ihmetteli ”Unski”. Wikströmin avauskierros sisälsi kahdeksan parin lisäksi peräti seitsemän bogia ja kolme birdietä . – Ei tässä auta muuta koittaa saada tarkkuutta avauksiin ja palloa tarkemmin lipulle, suunnitteli Wikström päättäväisenä. Riikka Hakkaraista lukuun ottamatta suomalaiset starttaavat kilpailuun aamuvuorossa. Ensimmäisissä ryhmissä paikallista aikaa heti kello 8.00 latua lähtevät aukaisemaan Pia Koivuranta sekä Ursula Wikström. Jenni Kuosa starttaa 20 minuuttia myöhemmin ja Riikka Hakkarainen vasta iltapäivällä klo 13.10.

European Tour, naiset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje