16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen 17:s Saksassa

Riikka Hakkaraisella on ollut viimeviikkona aihetta hymyyn, peli kulkee mainiosti.

Riikka Hakkarainen jatkoi hyviä esityksiään naisten Euroopan Tourilla Hampurissa. Kolmipäiväisessä kilpailussa hänen kierrostuloksensa olivat 73-75-70, yhteensä kaksi yli parin. Sijaluvuksi tuli kauden paras, 17:s, myös peli miellytti Hakkaraista. -Tuntuu siltä, että olen nyt kauden parhaassa vireessäni. Tänään osuin 16:een viheriöön, kaksi kertaa löin pitkäksi. Birkkuja tuli neljä ja bogeja kaksi. Tuo toinen kierros jäi harmittamaan, siinä avaukset eivät onnistuneet toivotusti, Hakkarainen summaili viikonloppuaan. Riikka on päässyt nyt viidesti peräkkäin jatkooon, ja ansainnut kaudella reilut 150.000 markkaa. Saksasta hän ansaitsi noin 20.500 markkaa.Rahalistalla Hakkarainen on jo tukevasti 50:n joukossa, hänen uransa paras lopullinen sijoitus on kaudelta 1999 jolloin Hakkarainen oli lopullisella listalla 58:s. -Luottavaisin mielin lähden seuraavaan kilpailuun joka pelataan Irlannissa,Riikka mietti kisan jälkeen. Kilpailun ykköseksi pelasi Ranskan Karine Icher joka menetti voiton Ruotsissa mahdollisimman niukasti ja jäi toiseksi. Nyt kakkoseksi taipui viimeiselle kierrokselle johtopaikalta lähtenyt Norjan Suzann Pettersen.

Naisten Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje