26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Retief Goosen kestävin Coloradossa

Pitkän päivän jälkeen Retief Goosen pääsi pussailemaan voittopystiä © Getty Images

Retief Goosen oli ennen viikonloppua ainoa maailmanlistan kymmenestä ensimmäisestä joka ei ollu voittanut kilpailua. Sunnuntaina hän oli kestävin yli 7000 metrisellä Castle Pines kentällä Coloradossa. Huonon sään johdosta päätöspäivänä pelattiin kaksi kierrosta. Goosen voitti yhdellä pisteellä Brandt Joben Tourin ainoassa pistekisassa jossa eagle ja birdie ovat arvossaan. -Join viimeisellä kierroksella keskimäärin pullollisen vettä joka reiällä. Jalkani alkoivat olla aivan puhki, 35-vuotias Goosen myönsi taiston tauottua. Brandt Jobe hyytyi toisella sunnuntain kieroksista lähes täysin ja hävis sen aikana Goosenille kymmenen pistettä. Goosen ansaitsi ykköstilastaan 900.000 dollaria ja sai varmasti myös paljon itseluottamusta alkavan viikon PGA Championshipia varten. Etelä-Afrikkalainen oli kolmas Mastersissa ja johti US Openia ennen viimeistä päivää pelaten tuolloin 81. Myös British Openissa (74) hän omasi mahdollisuudet voittoon ennen finaalikierrosta. -En voi sanoa itseluottamuksen menneen noissa kisoissa, mutta US Openissa ja British Openissa olin pettynyt siihen miten päätöspäivänä pelasin, Goosen myönsi. Coloradon kisassa Phil Mickelson oli kymmenes.

PGA Tour, tulokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje