26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Retief Goosen kärkeen Pariisissa

Retief Goosen löysi torstaina puttilinjat mainiosti, tuloksena yhdeksän birkkua © Getty Images

Retief Goosen antoin torstaina vakuuttavan näytön syysvireestään. US Openin voittaja ja Euroopan rahalistan ylivoimainen ykkönen takoi kierroksensa aikana yhteensä yhdeksän birdietä, joista seitsemän perättäin. Kierrostulos 64 nosti hänet kahden lyönnin johtoon ennen Skotlannin paria Gary Orr ja Andrew Coltart. Etelä-Afrikkalainen Goosen voitti Trophee Lancomen viimevuonna jolloin hän kukisti lyönnnillä Darren Clarken sekä Michael Campbellin. Goosen viihtyy hyvin Ranskassa, hän on juhlinnutt ykköstilaa maassa jo kolme kertaa. Voitto Pariisissa nostaisi hänet jo niin kauas muiden edelle, että ET:n rahalistan ykköstila olisi hyvin lähellä. Takana vaanii avauskierroksen jälkeen vielä paljon pelaajia joilla on potentiaalia voittoon.Skottien lisäksi vaarallisimpien joukkoon voidaan huoleti listata Robert Karlsson(67), Thomas Levet (68), Ian Woosnam (68), Sergio Garcia (68) sekä Niclas Fasth (69). Sergio Garcia onnistui pelaamaan kierroksensa ilman bogeja, mutta birkkuja hän teki vain kolme, kaikki kentän par-viitosilla. Colin Montgomerielle päivä oli tuskainen. Ei yhtään birdietä, yhden eaglen vastapainoksi skotti tekaisi tuplan ja neljä bogeyta. Yhteistulos 75 ja sijaluku 125:s.

Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje