26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

R&A:n tutkimus: hidas peli ei ole ongelma paljon pelaaville

Iso-Britanniassa ja Irlannissa pelataan selvästi nopeampia golfkierroksia kuin Manner-Euroopassa. Kuva: Getty Images

Golfharrastuksen viemä aika nostetaan toistuvasti esiin, kun haetaan syitä pelaajamäärien kasvun taittumiseen. R&A on lähtenyt paneutumaan ongelmavyyhteen laajassa tutkimushankkeessa, jonka ensimmäiset osatulokset julkistettiin kesän kynnyksellä.

Vuoden 2014 syyskuusta vuoden 2015 maaliskuuhun ulottunut kyselytutkimus tavoitti mittavan määrän golfin harrastajia kiinan, espanjan, ranskan, saksan ja englannin kielellä. Vastauksia saatiin reilulta 52 000 harrastajalta 122 maasta.

Valtaosa vastaajista oli rutinoituneita golfareita. Pelivuosia oli keskimäärin noin kaksikymmentä, Manner-Euroopassa kuitenkin selvästi vähemmän, noin yksitoista.

Vastaajat kuuluivat myös paljon pelaaviin. Valtaosa vastaajista ilmoitti pelaavansa kierroksen tai kaksi viikossa.

Golfkierroksen kerrottiin yleisimmin vaativan neljästä neljään ja puoleen tuntia. Poikkeuksen muodostivat Iso-Britannia ja Irlanti, joissa vastaava aika oli kolmen ja puolen tunnin ja neljän tunnin välissä.

Nopeammat kierrokset eivät välttämättä lisäisi kierrosmääriä

Vastaajilta kysyttiin mielipidettä kierroksen viemästä ajasta. Lähes 70 % ilmoitti olevansa aina (4,3 %) tai useimmiten (64,6 %) tyytyväinen kierroksen kestoon. Lopuista 4 % ilmoitti, että kierrokset vievät aina liian pitkän ajan. Yllätyksettömästi tähän ryhmään kuuluvat kertoivat kierrokseen kuluvan pääsääntöisesti yli neljä ja puoli tuntia.

Tyytymättömimpään neljään prosenttiin kuuluvat ilmoittivat myös, että kierroksen tulisi sujua vähintään 21–59 minuuttia tavanomaista nopeammin, jotta kentälle tulisi mahdollisesti lähdettyä nykyistä useammin. Monet alle 44-vuotiaat aikuiset pitivät vähimmäisvaatimuksena säännöllisemmälle pelaamiselle kierrosaikojen lyhenemistä vähintään tunnilla, mielellään puolellatoista.

Hitaan pelin suurimpana syynä pidettiin muita golfareita. Esiin nostettiin huono etiketin noudattaminen, vaillinaiset pelitaidot ja liian pitkään kestävät lyöntiä edeltävät rutiinit.

Vastauksista muisutettiin kuitenkin myös siitä, että kiirehtiminen ei saisi tahrata pelinautintoa.

”Jos haluat juosta, valitse jokin toinen laji”, kuului yksi kommenteista, ”Golfia ei pelata kelloa vastaan”, toinen.

Kierrosaikoja tärkeämmäksi rajoitteeksi golfin harrastamiselle osoittautuivat työelämän vaatimukset sekä perhe-elämän velvoitteet. Ensin mainitun ilmoitti tärkeimmäksi syyksi 34 %, jälkimmäisen 29 % vastaajista. Kierrosajat tulivat kolmantena (16 %).

Tulosten valossa kierroksiin kuluva aika ei kenties ole niin suuri ongelma kuin on pelätty. Huolestuttavana tulevaisuuden kannalta voidaan kuitenkin pitää sitä, että alle 18-vuotiasta joka neljäs piti kierrosten kestoa merkittävänä pelaamisen esteenä. Osuus on huomattavasti suurempi kuin muissa ikäryhmissä.

Joutuisa peli joka tapauksessa lisää pelinautintoa näidenkin tulosten mukaan. Selvästi yli puolet vastaajista (60,1 %) ilmoitti, että golf olisi nautinnollisempaa, jos se veisi nykyistä lyhyemmän ajan.

Pitäisikö lähtöaikoja korvamerkitä erilaisten tavoiteaikojen ehdoilla? Kuva: Getty Images

Pitäisikö lähtöaikoja korvamerkitä erilaisten tavoiteaikojen ehdoilla? Kuva: Getty Images

Toisaalta yli puolet vastaajista oli myös sitä mieltä, että lyhyempikestoiset kierrokset eivät saisi heitä pelamaan nykyistä enempää.

Mielenkiintoista on, että kun vastaajia pyydettiin vertaamaan kierrosaikoja vastaaviin aikoihin golfharrastusta aloitettaessa, eroa ei syntynyt.

Golf ei siis välttämättä ole ydinharrastajille ainakaan merkittävästi hitaampi peli kuin ennenkään. 2000-luvun elämänrytmi ja subjektiiviset kiireen kokemukset vain saavat sen tuntumaan siltä elämän ruuhkavuosien keskellä.

Ruotsissa pelätään jo yhteentörmäystä

Svensk Golf -lehden päätoimittaja Tobias Bergman pitää tuoreimman numeron pääkirjoituksessaan ”hitaaseen peliin” kytkeytyviä asenteita vedenjakana tämän hetken ruotsalaisessa golfkulttuurissa.

Bergmanin mukaan nyt on syntynyt kaksi kovaäänistä rintamalinjaa, joiden välinen hankaus voi pahimmassa tapauksessa iskeä kipinää golfkenttien arjessa.

Toisella puolella ovat ne, jotka haluavat edetä kentällä mahdollisimman ripeästi, toisella puolestaan ne, jotka pitävät samaista ripeyttä hosumisena, joka ei sovi heidän käsitykseensä omaehtoisesta, stressittömästä ja riihikuivalla rahalla lunastetusta vapaa-ajasta.

Nuo Bergmanin luonnehtimat ryhmittymät löytyvät Suomestakin, vaikka valtaosa harrastajista luonnollisesti sijoittuu sopuisasti mainittujen ääripäiden väliin. Silti voi olla hyvä Bergmanin tavoin pohtia mahdollisuutta vaikkapa lähtöaikojen korvamerkintään erilaisten tavoiteaikojen ehdoilla.

Mitä jos aamu- ja aamupäiväkierroksille ei laskettaisi lainkaan neljän pelaajan ryhmiä? Tai mitä jos viikonpäiviä lähdettäisiin profiloimaan pelaajien erilaiset intressit mielessä? ”Leppoisa lauantai” antaisi kierrokselle jo ennakkoon erilaisen sävyn kuin ”Kolmen tunnin keskiviikko”. Tämän kaltaisessa tuotteistamisessa vain mielikuvitus on rajana.

Mitä mieltä itse olet?

Vievätkö golfkierrokset kohtuuttoman pitkän ajan? Miksi? Mikä olisi sopiva kesto?

Entä onko asenneilmasto suomalaisessakin golfissa kaksinapaistumassa? Ovatko meikäläisetkin golfarit jakautumassa tai jo jakautuneet kahteen heimoon,”velttoilijoihin” ja ”stressaajiin”? Kuinka molempien toiveet laatuajasta parhaalla mahdollisella tavalla onnistuttaisiin täyttämään?

Sana on vapaa. Keskustelu aiheesta jatkuu Golfpisteen Forumissa ja Facebookissa.

Janne Tarmio

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

    Imppa says:

    Pelaamisnopeus ei ongelma jos vain kentällä on tilaa. Ongelmat taitaa olla ruuhkaisilla kentillä.

    Pekka Montonen says:

    Olen samaa mieltä, hidas pelaaaminen on suhteellinen kysymys, eri näkövinkkeleistä katsottuna/nähtynä. Kun huomioi golfin säännöt ja etiketin hyvin menee. Ei golfista nopeaa saa kuin kolme lyhyttä väylää pelaamalla – par3kentät voi pelata nopeasti ja keskeyttääkin vielä pelaamistaan nopeuttaakseen. Ajoaikaa sekään ei vähennä. 9 – 12 – 14 – 18 väylän/reijän pelaaminen samalla kentällä (18r) onnistuu varmimmin heti aikaisin aamulla tai illalla myöhempään. Kesälomakaudella ei juuri .. Paitsi em. par3’lla Mikäli ei hallitse omaa ajankäyttöään – joku toinen laji sopii varmasti paremmin oman elämäntavan oheen.

    taas says:

    Taitaa olla väärä tutkimus – eikös suomalaiset lokistit ole kirjoittaneet että hidas peli on haitaksi kaikille, myös liitto on paneutunut voimalla hitaan pelin haitallisuuteen. R & A :n täytyy olla siis väärässä, tai persuissa ?

    hcp 20 says:

    Mikä on nopea ja mikä hidas kierros riippuu paitsi kentän kunnosta, haasteellisuudesta ja olosuhteista, myös golfaajan asenteesta, taidoista ja tottumuksesta. Näin ollen yhtä ainoaa ”ihanneaika” ei ole edes teoriassa… Jos peli kahden ryhmässä sujuu eikä edessä ketään, niin 3 tunnissa selviää. Jos peli takkuaa omalla tai edessä olevila 4-ryhmillä niin 4 voi mennä ilman turhia viivyttelyjä. Jotkut kisaavat toisiaan vastaan, jättävät kortin tai muuten vaan haluavat pelata lajia ”oikeasti” sääntöjä noudattaen. Toiset taas haluavat pelata nopean harkkakierroksen laskematta tulosta (ei etsitä vaan dropataan uusi, siirretään helpompaan kohtaan ym), jolloin peli etenee ihan eri tahtiin. Samalle kentälle tulisi kaikkien kuitenkin mahtua. Pelin nopeuttamiseksi on kuitenkin monta hyvää tapaa ilman että pelaamista hosuu: – katsotaan kaverien lyönnit niin pallo löytyy heti eikä aina tarvitse tuhlata aikaa etsimiseen – mennään mahdollisuuksien mukaan omalle pallolle ja ollaan valmiita omalla lyöntivuorolla – edetään reipasta kävelyä, ei tarvitse hengästyä, mutta ei myöskään laahustaa – lyöntivuoron tullessa ollaan valmiina, seurustelun voi tehdä kävellessä, odotellessa ja klubilla – harjoitellaan rutiinit, ettei kentällä tarvitse arpoa Esimerkiksi lyöntirutiinit on usein ymmärretty täysin väärin. Rutiinin tarkoitus on varmistaa että mailanvalinta, tähtäys, asento, stanssi, grippi ja harjoitussvingin teko tuo nopeutta ja varmuutta kun se tehdään aina samalla tutulla tavalla. Jos se kestää puolta minuuttia enempää, kyseessä ei ole rutiini vaan sen puute. Usein pelinopeudesta puhuttaessa kiinnitetään huomiota vain harjoitussvingien määrään, mikä voi asiaa pahentaa. Jos tuntuma on hukassa, on parempi tehdä muutama ylimääräinen harjoistussvingi (vie 10 sek) ja lyödä keskelle väylää kuin huitaista epävarmana ja muiden hoputtamana metsään (vie jopa 5 min). Toki, jos svingaaminen on niin epävarmaa että jokainen lyönti jännittää, olisi hyvä viettää vähänaikaa ensin rangella ja harjoituskentällä. Pelasin juuri ulkomailla 5 tunnin kierroksen, koska edessä pelattiin klubin tärkeintä kisaa. Etuysi meni vielä kuin huomaamatta koska väliin oli jätetty tyhjää ja vain viimeisillä reiillä joutui odottamaan, mutta 3 tuntia kestänyt takaysi tuntui pelkältä odottelulta ja välillä tiiboksissa oli jo jonoa. Klubin asenne kuitenkin pelasti muuten turhauttavan odottelun: tuosta kisan mahdollisesti aiheuttamasta hitaudesta varoitettiin jo tiiausaikaa varatessani ja etuysin jälkeen oli ”pakollinen” tauko jolloin meille tarjottiin lounas ja juotavaa pahoittelujen kera kisailijoiden etenemistä odotellessamme.

    Jeppe says:

    Itse kuuluun niihin joiden elämäntilanne ei mahdollista 18-reikäisen kentän kiertämistä kokonaan kuin ehkä kerran kesässä. Koko kierroksen vaatima aika, noin neljä tuntia, on hyvin vaikea järjestää. Tästä johtuen pelaan lähes pelkästään puolikkaita eli 9 reiän kierroksia. Uskoisin, että kaltaisiani on muitakin. Omaa etuani palvelisi se jos olisi olemassa enemmän laadukkaita 9-reikäisiä kunnon kenttiä. Näin tulisi usemmin pelattua jossain muuallakin kuin omalla kotikentällä. Omalla kotikentälläkään 9-reikä ei edes pääty klubitalolle. 9-reikäiset kentät yleensä ovat ns. B-tason kakkoskenttiä tai ns. harjoituskenttiä ja sen mukaan laadusta ja kunnossapidosta on tingitty. 18-reikäisillä kentillä ei läheskään aina ole 9-reikäisen kierroksen hinnoittelua tai sitten 9-reiän hinnoittelu on rajoitettu hyvin varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Vaikka itselläni ei golfiin löydy niin paljoa aikaa kuin olisi halua, niin en silti ajattele, että golf olisi jotenkin väärä laji minulle.