Raju raekuuro teki tuhojaan golfkentällä – jäsenet tarttuivat griinihaarukoihin - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Raju raekuuro teki tuhojaan golfkentällä – jäsenet tarttuivat griinihaarukoihin

Kuva: Getty Images.

Oklahomassa nähtiin poikkeuksellista talkoohenkeä tiukan paikan tullen.

Tämän viikon tiistaina, Oklahomassa Yhdysvaltojen keskiosassa, valtaisa raekuuro piiskasi osavaltion samannimistä pääkaupunkia. Rakeet olivat suurimmillaan tennispallon kokoisia tuulen puhaltaessa myrskylukemissa.

Ulkona seisseet autot olivat myrskyn jäljiltä vähintään lommoilla, mutta joidenkin autojen ikkunat olivat rikki, aivan kuin niitä olisi heitelty kivenmurikoilla. Sivupeilejä repsotti myös hajonneina.

Osansa luonnonvoimista sai kaupungin pohjoispuolella sijaitseva Rose Creek Golf Clubin kenttä. Kentän kaikki 18 viheriötä olivat rakeiden pieksemiä. Kolojen määrä laskettiin tuhansissa. Klubilla oli tarkoitus järjestää kauan odotettu kilpailu, mutta myrskyn jäljiltä kenttä ei ollut missään nimessä pelikelpoinen.

Rose Creekin jäsenet eivät jääneet ihmettelemään tumput suorina tilannetta, vaan riensivät sankoin joukoin kotikentälleen keskiviikkoaamuna. Noin 200 jäsentä tarttui griinihaarukoihin ja alkoi paikkaamaan rakeiden jättämiä jälkiä yksi kerrallaan.

Varsinkin kilpailuun ilmoittautuneilla pelaajilla oli luonnollisesti omat ambitionsa, mutta paikalla oli paljon heitäkin, jotka eivät kisaan osallistuneet.

Lopputulos on suorastaan häikäisevä lähtötilanteeseen nähden. Griinit ovat samanlaisessa kunnossa kuin ennen myrskyä.

Paikalle saapuneet vapaaehtoiset saivat palkkioksi jälleen hyväkuntoisen kentän lisäksi liput NBA-joukkue Oklahoma City Thundersin otteluun.

Lue seuraavaksi: Scheffleriä psyykattiin rajusti, mutta maailman ykköspelaajan kantti kesti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Cleveland says:

    Hienoa ja pyyteetöntä toimintaa Oklahomassa, hattu päästä. Kunpa täällä kotomaassa päästäisi siihen, että korjataan edes se oman pallon jälki. Painaumia syntyy nyt syksyllä erityisesti kun greenit ovat pehmeitä. Itse pyrin korjaamaan 2-4 ja jos on enemmän, niin niitäkin.

    Samoin voisi kiinnittää huomiota lipun käsittelyyn. Valitettavan usein näkee kun lipputankoa on ”runtattu” takaisin niin, että reunat repsottaa ja on murtuneet. Ei ole huonoa myöskään kiinnittää huomiota kuinka lähelle reikää astutaan kun palloa kupista noukitaan, joka sekin on syytä tehdä varoen.