Puula Golf- Suomen paras yhdeksänreikäinen ? - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Puula Golf- Suomen paras yhdeksänreikäinen ?

Puula Golfin kierroksista yli kolmasosa on vieraspelaajien tekemiä.

Vierailut eri osastoilla Helsingin Messukeskuksessa kertoivat siitä, että tapahtumaan oltiin näytteilleasettajien puolella keskimäärin erittäin tyytyväisiä. Yleisöä oli kuuteen eri osion jakautuneilla messuilla kolmen päivän aikana ennätyksellisesti yli 35.000. Näistä luonnollisesti vain osa kävi golfosastoilla.

Golf-Coatin aina sanavalmis ja positiivinen Aki Kuivaniemi teki messuilla hyvää tulosta. ”Myimme jo perjantaina enemmän kuin edellisvuonna kolmena päivänä yhteensä. Tuotteet toki kehittyvät , mutta kyllä ilmassa oli paljon positiivista energiaa. Uskon, että tästä tulee alalle hyvä kausi,” hän ennusti.

Puula

Onko Puula Golf Kangasniemellä Suomen paras yhdeksänreikäinen kenttä? Tätä mieltä on ainakin Golfliiton puheenjohtaja Antti Peltoniemi, jonka lausumaa toimitusjohtaja Keijo Mäenpää ja seuran puheenjohtaja Juha Kemppi mieluusti käyttivät argumenttinaan kentän palveluja Messukeskuksessa myydessään.

”Niin se Peltoniemi sanoi täällä käydessään omana mielipiteenään. Ilosen Mikko on myös vieraillut meillä ja todennut, että tulee mielellään toisenkin kerran. Meillä on reilu ja hyvä kenttä joka sopii varsin monentasoisille pelaajille. Kangasniemi on kesälomakunta ja tämänkin johdosta meillä käy varsin paljon vieraspelaajia sekä ihmisiä joilla on lähistöllä mökki”, Mäenpää kertoi.

Osakekaupan seisahtuneeseen tilaan Puulan edustajat toivat hieman virtaa. Viikonloppuna he myivät toistakymmentä osaketta 1800 euron hintaan. Ensimmäisenä vuonna osake on vapaa vastikkeesta. Oivana myynnin työkaluna toimii nettisivuiltakin löytyvä esittelyvideo. Se on oletettavasti ainoa maassamme, joka on tehty helikopterin ylilennon avulla.

Kentän suunnittelija on Pekka Sivula, joka on suunnitellut mm. Meri-Teijon, Hill Siden, Vihdin, Levin sekä osan Aura Golfin reiístä.

Golfautolla liikenteeseen

Ulf

J-Tradingin Ulf Juslin esitteli uuttta golfautoa jolla voi laillisesti lähteä mopoautoon verrattavin oikeuksin liikenteeseen. Ulkoisesti auto muistuttaa pitkälti perinteistä golfautoa, tarkempi tarkastelu paljastaa vaadittavat lisälaitteet.

”Tässä on nelipyöräjarrut, turvakaari, turvavyöt, valot, vilkut, peilit ja laminoitu tuulilasi.Auton huippunopeus on 40 kilometriä tunnissa, hinta pysyy niukasti alle kymmenentuhannen”, luettelee Juslin.

Markkinoilla pitäisi olla tälle versiolle tilaa, muussakin kuin golkentällä tapahtuvassa ajossa.

”Uskon, että jo alkavalla kaudella myynnistämme 25-30 prosenttia on tätä mallia. Näen suuria mahdollisuuksia golfkentillä ja Resorteissa joiden lähettyvillä on asutusta.Sähkökäyttöisydellä on silläkin arvonsa, jatkossa katsotaan varmasti entistä tarkemmin sitä, onko aina tarpeellista käynistää omaa bensa-autoa, Juslin jatkaa.

Hiekkaharjussa kaksi erillistä kenttää

Pekka

Vantaan Hiekkaharjussa sijaitseva Tikkurilan Golfkeskus uudistuu. Toimitusjohtaja Pekka Nikkanen on valtuuttanut Lassi-Pekka Tilanderin suunnittelemaan 18 reikäisen kentän joka valmistuu vuonna 2014 . Par-luvuksi tulee 71, backtiiltä kenttä on mitaltaan 5792 metriä, klubitiiltä 5309.

”Alkavalla kaudella meillä pelataan yhdeksänreikäistä jonka par on 37. Sen lisäksi meillä on kuusireikäinen, vähemmmän pelanneille tarkoitettu pay&play-kenttä. 15 reikää siis yhteensä. Kun 18-reikäinen sitten 2014 avataan, sen kaikki reiät ovat uusia tänä vuonna pelattaviin nähden,” Nikkanen kertoo.

Keskeinen sijainti Tikkurilan pohjoispuolella on auttanut kentän ja sen rangen kasvamisen käyttäjämääriltään varsin suuriksi. ”Meillä oli edellisvuonna 32.000 yhdeksänreikäisen kentän starttia. Viestimme tulevalla ja seuraavilla kausilla on se, että olemme jo kasvaneet ”pikkukentästä” oikeaksi kentäksi jolta varmasti löytyy haasteita kaikentasoisille”, Nikkanen jatkaa.

Jäseniä Hiekkaharjussa on nyt 700, uuden kentän valmistumisen aikoihin Nikkasen visioissa on määrän kasvaminen tuhanteen.

Vihdissä Tenavagolfia ja uusi klubi-isäntä

Mikko-Pekka

Suomen suurin golfseura pyrkii myös parantamaan palvelujaan. Junioreita varten on omat Tenava-ja Junnugolfinsa, kursseista osa on suunnattu 3-4 vuotiaille. Vihdissä peruskurssin käyvät saavat vapaan pelioikeuden par-3 kentälle koko kaudeksi. Seuran jäsenmäärä oli kauden 2010 elokuussa noin 7500, samaan uskotaan yllettävän myös tulevalla kaudella.

Uutena klubi-isäntänä aloittaa Mikko-Pekka Bertling joka organisoi kilpailuja, toimii valvojana, tuomarina ja toimenkuvan mukaan ”isäntänä” Uotilan perheen apuna. Vihti jatkaa myös aktiivista myyntiään firma-ja ryhmätilaisuuksien järjestänä.

Kotojärvi täydessä formussa

Facelifting on sana jota Kotojärven vt. toimitusjohtaja Mika Balk mielellään käyttää kenttäänsä markkinoidessaan. ”Lassi-Pekka Tilanderin piirustusten mukaan toteutettu kenttäuudistus on nyt siinä valmiudessa, että haluamme näyttää valmista tuotetta myös ulkopuolisille ja tuleville osakkeenomistajille. Markkinoimme yritystilaisuuksia ja tietty osakkeita, joita saa 2000 euron hintaan, ” Balk kertoo.

Alueella on myös sisäharjoitushalli sekä loma-asuntoja joita vuokrataan myös kentän toimiston kautta. ”Tulevaisuudessa kenttämme ympärillä on kaupungin suunnitelmien mukaisesti runsaasti muutakin asutusta. Sitä myötä myös kentän ja sen palveluiden arvo nousevat,” Balk visioi.

Tapiola avataan osakkaille jo 2012

Tapiola

Tapiola Golfin kentän valmistusmisaste on toimitusjohtaja Pertti Itkosen mukaan 20 %. Yksinkertaistettuna hän uskoo, että osakkaat pääsisivät kentälle jo kauden 2012 aikana, muut vuonna 2013. Osakeantia päätettiin jatkaa kahdella viikolla 27.3 asti. Yhden pelioikeuden tuottavan arvopaperin hinta on 19.000.

”Osakkeeseen liittyy huomattavia etuja perheenjäsenille, niitä pyrimme kehittämään entisestään,”Itkonen jatkaa.

Nordcenterin Fream on valmiina

Staffan

Nordcenterin osastolla markkinoitiin edellisvuonna avattua Fream-kenttää, josta toimitusjohtaja Staffan Tuomolin on syystäkin ylpeä. Rahaa paloi yli kolme miljoonaa euroa, kenttä tehtiin lähes kokonaan uudestaan .

”Nyt sitä kelpaa esitellä, kenttä on varsin valmiin oloinen ja saamamme palaute positiivista. Toukokuussa kentälle pääsee kerran puoleen hintaan yhteistietojaan vastaan. Osakkaan etuna vieraan tuominen kentälle samoin ehdoin on pysyväisluontoinen”, Tuomolin muistuttaa. Nodikan perushinnat ovat arkena 60 euroa, viikonloppuisin 80.

Gumbölessa juhlitaan

Turun moottoritien ja Kehä kolmosen risteyksen lähistöllä, varsin keskeisellä paikalla sijaitseva Gumböle Golf viettää kesällä 20-vuotista olemassaoloaan. Kenttä laajeni 18-reikäiseksi kesällä 2009. Hiekkaharjun tavoin suurella osalla pelaajista on mielikuva siitä, että Gumböle olisi pieni par-3 kenttä kuten sen alkuvaiheilla oli tilanne.

”Täysmittainen kenttämme tarjoaa mahdollisuuden ripeään , parhaimmillaan kolmen tunnin kierrokseen. Markkinoimme keväällä kausipelioikeutta (1100 euroa) johon sisältyy pelimahdollisuus myös viidellä muulla kentällä. Pelkästään omalla kentällä pelaavan vuokra on 890 euroa, kertoo hallituksen puheenjohtaja Hannu Niemelä.

Kentän laajentamisen aikoihin muodostunut miljoonavelka on jaettu osakkaille, joista osa on maksanut velkaosuutensa pois. Uusia, velattomia osakkeita pyritään myymään 7800 euron hintaan. ”Toiminnallisesti meillä menee varsin hyvin, noin kolmasosa pelaajista on greenfeepelaajia, kierroksia oli kaudella 2010 22.000, uskon sen olevan samaa luokkaa myös 2011,”Niemelä jatkaa.

Golf Digestiin lähipelikisan voittajat

Intergreensin

Kaikkien kolmen messupäivän aikana pelattiin ohjelmanumeroiden välisenä aikana Golf Digestin lähipelirasteilla. Osastolla oli jatkuva jono, Intergreensin Jouni Syrjän suunnittelemat ja rakentamat tekonurmet ja viheriöt ovat messuilla käytössä monella muullakin osastolla.

Palkintopöytä oli varsin runsas. Viikonlopun pääpalkinto oli Igor Designin lahjoittama, voittajan mittojen mukaan tehtävä putteri menee Kotkaan Antti Luukkoselle joka neljän muun pelaajan tavoin laittoi kaikki kolme puttiaan sisään.

Voittajat ja palkinnot:

Paras Puttaaja:

-Igor-Designin putterin voitti Antti Luukkonen, Kotka Perjantain paras tulos radalla:

-23 pistettä, Ville Luukkanen, Espoo, Clevelandin wedge

Lauantain paras

– 32 pistettä, Joonas Bräysy, Vantaa , Scandicin majoituslahjakortti

Sunnuntain paras

-29 pistettä, Teemu Mäkiaho Järvenpää , Scandicin majoituslahjakortti Joonas

Koko messujen paras:

-32 pistettä, Joonas Bräysy , Vantaa, Srixonin Bägi+ neljä greenfeetä Nordcenteriin

Viikonloppuna pelattiin eri aikoina osakilpailuja, myös näiden parhaat palkittiin:

Peugeot RCZ-cup,

Eki Leikoski, pääsee RCZ-finaaliin Kytäjälle+ sai pippurimyllyn

Finnmatkat World Tour,

– Andrew Darlington, Finnmatkojen tuotepaketti

Audi Tour & Audi Center Businessaamu

-Joonas Bräysy , Audi Golftuote

Scandic Golf Tour,

Kari Saarenpää , Scandic majoituspaketti

Ilmarinen Ladies & Gentlemen Tour

Teemu Mäkiaho , Viva ja Golf Digest vuosikerrat

Golf

Green fee -arvonnat kaikkien osallistuneiden kesken, kullekin neljä greenfeetä Nordcenteriin.

Juha-Matti Vuorinen Matti Kainulainen Jan Kokko Kouvola Niko Partanen Iiro Ronkainen

Golfpisteen myynti-ja markkinointiosasto ottaa voittajiin henkilökohtaisesti yhteyttä.

TEEMU TYRY

Puula Golf,kotisivut ja videot

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje