16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Porvoo Golfissa tartutaan nyt kupariin

Kuparinvärisestä kohdasta erottaa, mistä lipputankoon on turvallisinta tarttua. Kuva: Heidi-Maria Helenius

Kenttäyhtiö asennutti kaikkiin strategisiin pintoihin viruksia ja bakteereja nopeasti tuhoavan kuparisuojauksen.

Korona-aika on pakottanut meitä ajattelemaan monia tavalliseen elämään liittyviä käytäntöjä uudelleen. Jokaisen on tänä päivänä tarkasti huomioitava, millä tavalla välttyisimme tai olisimme itse levittämättä viruksia ja bakteereja.

Tulemme toistuvasti koskeneeksi kodin ulkopuolella erilaisia pintoja, joissa näkymätön vaara saattaa vaania. Siksi ei ole koskaan liioittelua suojautua hyvin ja huolehtia hygieniasta kaikkien yhteisen edun mukaisesti.

Tämä oli johtoajatuksena myös Porvoo Golfissa, jonka klubirakennuksella ja kentällä asennettiin kuparipintoja strategisiin paikkoihin.

”Klubin kaikissa ovenkahvoissa sekä viheriöiden lipputangoissa ja bunkkeriharavoiden varsissa on nyt kuparista valmistettu tarttumapinta, joka ehkäisee bakteerien sekä virusten kasvua ja lisääntymistä”, Porvoo Golfin toimitusjohtaja Esa Palosaari kertoo.

Idean takana on seuran oma jäsen ja aktivinen golfin harrastaja Peter Loorits, joka työskentelee omistamansa Print Worldin toimitusjohtajana. Hän on yksi kolmesta keksijästä, jotka ovat luoneet yhtiön Copper Shield -nimisen tuotteen.

”Halusimme lähteä tähän mukaan, jotta voimme auttaa jäseniämme, kaikkia tähän yhteisöön kuuluvia ja muita klubilla ja kentällä vierailevia henkilöitä tuntemaan olonsa Porvoo Golfissa turvallisemmaksi”, Palosaari toteaa.

Infotaulu kertoo kentän käyttäjille, että Porvoo Golfin strategiset pinnat on suojattu kuparilla. Kuva: Heidi-Maria Helenius

Asennus tehtiin Porvoo Golfissa viime torstaina ja aikaa siihen kului kokonainen päivä. Eniten asentajia työllistivät haravat, joita kentällä on toista sataa.

”Aihehan on jatkuvasti otsikoissa, ja olen ihan varma, että saamme tästä positiivista huomiota huolehtivaisena alan toimijana. Viikonlopun aikana kuparipinnoista kantautui pelkästään hyvää palautetta.”

Tuoreelle keksinnölle, Copper Shieldille, on haettu patentti, ja Porvoo Golf on yrityksen ensimmäinen projekti Suomessa. Print World on käynnistänyt myynnin Suomen ohella Virossa ja Yhdysvalloissa, jossa sen kohteita ovat muun muassa golfkeskukset.

Laboratoriotutkimukset ovat Looritsin mukaan osoittaneet, että kupari tuhoaa pinnoilta esimerkiksi flunssa- ja vatsatauteja aiheuttavia viruksia ja bakteereja kahden tunnin kuluessa, mutta parhaimmillaan viidessä minuutissa, jos pinta on kuiva.

”Tästä on ollut tieteellistä faktaa jo vuosia ennen kuin vaarallisista SARS:ista ja koronaviruksesta oli minkäänlaisia havaintoja. Aiemmin ei ole vain löydetty ideaa, missä sitä voisi hyödyntää”, hän sanoo.

Peter Loorits teki tasoitusjälkien perusteella havainnon, että Porvoo Golfin bunkkeriharavoita käytettiin viikonlopun kilpailuissa tavallista tunnollisemmin. Kuva: Heidi-Maria Helenius

Kyseessä  on 99.9-prosenttisesti kuparista koostuva paksuhko pinta, jonka takana on liima. Loorits arvelee sen kestävän käyttöä helposti yli kymmenen vuotta. Suojaus valmistetaan asiakkaan toivoman koon ja käyttökohteen mukaisesti.

”Markkinoilla on vastaavaan tarkoitukseen suunnattuja ohuita muovikalvoja, joissa bakteerit eivät viihdy. Ne vain kuluvat turhan nopeasti. Jos henkilö kääntää ovenkahvaa, ja samassa kädessä on vaikka autonavaimet, muoviin voi tulla reikä. Kuparin kanssa ei tätä ongelmaa ole.”

Hän korostaa, että kupari on turvallinen ja luonnollisesti hygieeninen materiaali, jota voidaan kierrättää käytön jälkeen.

Yhtiö aikoo ryhtyä markkinoimaan tuotettaan kotimaan golfkenttien ohella muun muassa julkisen liikenteen ajoneuvoihin ja kauppakeskuksiin, joissa tärkeimpiä suojauskohteita ovat muun muassa kaiteet ja ostoskärryt.

”Ostoskärryjen kahvat ovat muovisia, ja niissä virus elää kolme päivää. Siinä on melkoinen ero, jos virus katoaa kupariselta pinnalta parissa tunnissa”, Loorits sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje