16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Porin Golfkerho on Vuoden golfseura

Toiminnanjohtaja Ville Tuovinen on vetänyt Porin Golfkerhoa jo yli 20 vuoden ajan.

Golfliiton liittokokous järjestettiin lauantaina Helsingissä. Liittovaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kartanogolfin puheenjohtaja, vakuutusneuvos Harri Kainulainen. Puheenjohtajavalinta meni äänestykseen, jossa Kainulainen voitti puheenjohtajana aiemmin toimineen Oulun Golfkerhon Jukka Rissasen äänin 131-67.

Vuoden golfseura -palkinnon sai erinomaista työtä sekä golfharrastuksen että kilpagolfin eteen jo vuosia tehnyt Porin Golfkerho. Kalafornian golfpuistossa panostetaan merkittävästi golfin kehittämiseen ja avataan uusia peli- ja kokeilumahdollisuuksia kaikille lajista kiinnostuneille. Seuralla on rakenteilla kaikille avoin 9-reikäinen kenttä sekä uudet laadukkaat harjoitusalueet. Lisäksi golfkenttä tullaan liittämään Porin Kansallisen kaupunkipuiston ulkoilumahdollisuuksiin.

Vuoden kilpaseurana palkittiin puolestaan Pickala Golf Club, joka vei palkinnon nimiinsä jo kolmannen kerran peräkkäin.

Vuoden urheilutekona palkittiin Toni Hakulan kakkossija Euroopan arvostetuimmassa amatöörikilpailussa, The Amateur Championshipissä.

<a href=Krista Bakker aloittaa ammattilaisuransa tulevan viikon torstaina Marokossa." src="/wp-content/uploads/2014/03/13072717105713.jpg">

Krista Bakker aloittaa ammattilaisuransa tulevan viikon torstaina Marokossa.

Vuoden golfteko -palkinnon sai puolestaan Krista Bakker, joka otti viime kesänä vuoden 2012 MM-joukkuepronssin lisäksi EM-pronssimitalin sekä joukkuekilpailussa että Aura Golfin henkilökohtaisissa EM-kisoissa.

Kanavagolf Vääksyn Anna Backman palkittiin sekä vuoden tyttöjuniorina että tyttöjunioreiden amatöörirankingin voittajana.

Pojissa samaan tuplasaavutukseen ylsi Virvik Golfin Oliver Lindell.

VUODEN 2013 KAIKKI PALKITUT:

Vuoden tyttöjuniori: Anna Backman, Kanavagolf Vääksy

Vuoden poikajuniori: Oliver Lindell, Virvik Golf

Vuoden erityisgolfaaja: Tero Peltola, Tarinagolf

Vuoden urheiluteko: Toni Hakula, Espoon Golfseura

Vuoden golfteko: Krista Bakker, Etelä-Pohjanmaan

Golf Kauden tulokas: Juuso Kahlos, Pickala Golf Club

Vuoden nuorisotoimija: Harri Thil, Oulun Golfkerho

Suomen Golfliiton eliittimerkki nro 38: Sanna Nuutinen, Keimola Golf Vantaa

Vuoden golfseura: Porin Golfkerho

Vuoden kilpaseura: Pickala Golf Club

JUNIORIKILPAILUJEN JÄRJESTÄJÄT: Aluetour: Kotojärvi Golf, Uusimaa Tsemppitour: Tarinagolf, Itä-Suomi

Suomen Golfliiton ympäristöpalkinto: GreenSavo-hanke

Vuoden golftoimitus: YLE Urheilu / Jere Nurminen, Robert Portman

Vuoden golftapahtuma: Finnish Amateur Championshipin am-am-tapahtuma

<a href=Lauri Ruuska suorittaa varusmiespalvelustaan Lahdessa." src="/wp-content/uploads/2014/03/13022622504069.jpg">

Lauri Ruuska suorittaa varusmiespalvelustaan Lahdessa.

AMATÖÖRIRANKINGIEN VOITTAJAT:

Naiset: Sanna Nuutinen, Keimola Golf Vantaa

Tytöt: Anna Backman, Kanavagolf Vääksy

Miehet: Lauri Ruuska, Tarinagolf

Pojat: Oliver Lindell, Virvik Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)