26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ponikyytiä Golf Talmassa

Toimistosihteeri Sanni Heikkilä tutustutti Talman uudet hankinnat klubitalon ympäristöön.

Pelikaudella 2006 voi Golf Talmassa tehdä muutakin kuin golfata. Keväällä aloittaa toimintansa Poni Talma. Tiettävästi ensimmäisenä golfkenttänä Suomessa Golf Talma alkaa pyörittämään golfkentän ohessa hevostallia. Talven aikana on kenttäalueelle rakennutettu tallirakennus, jossa on tilat 12 hevoselle. Maaliskuun alussa saatiin talliin myös jo ensimmäiset asukkaat. Pilttuissaan odottelevat innokkaina kauden alkua seitsemän shetlanninponia nimeltään Slaissi, Duffi, Toppi, Hukki, Bogi, Birkku ja Pörö. Kesän aikana on tarkoitus täyttää loput pilttuut suomenhevosilla. -Poni Talma on kaivattu oheispalvelu kentällämme. Esimerkiksi vanhemmat voivat tuoda lapsensa tallille siksi ajaksi, kun kiertävät itse kentällä. Myös yritystapahtumiin kysytään usein jotain uutta ja erilaista ohjelmaa, jota voidaan nyt järjestää esim. leikkimielisten ratsastuskisojen muodossa, kertoo Golf Talman toimitusjohtaja Seppo Varjokallio. -Tutkimme myös mahdollisuuksia hyödyntää hevosia kentänhoidossa ns. luonnonmukaisina ruohonleikkaajina, Varjokallio jatkaa. Nähtäväksi jää, antaako oma talli Golf Talmalle kilpailuetua kovenevassa kilpailussa vieraspelaajista ja yritystapahtumista. Poni Talmaa koskevat kyselyt ja tiedustelut voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen ponitalli@golftalma.fi.

Golf Talma

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje