16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Phil Mickelson voitti Mastersin

Jose-Maria Olazabal oli liekeissä sunnuntaina © Getty Images

Tiger Woods auttoi edellisvuoden voittajana Phil Mickelsonille vihreän takin päälle &copy Getty ImagesPhil Mickelson on viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut aivan uusiin mittoihin pelaajana. Hän on voitttanut viimeisestä yhdeksästä Majorista kolme, näistä kaksi peräkkäin. Viimeviikolla Mickelson voitti 13 lyönnillä BellSouth Classicin. Sama mies jota pidettiin ikuisena Majorien ”looserina”, olihan Mickelson kiertänyt suurkilpailuja säännöllisesti vuodesta 1993 kunnes huhtikuussa 2004 kolahti ensimmäinen ykköstila. Nyt tuli toinen vihreä takki. Mastersissa Mickelson oli kylmähermoinen juuri silloin kun sitä kaivattiin ja voitti kahdella lyönnillä ennen Tim Clarkia. Sunnuntain päätöskierrokselle Phil Mickelson lähti yhden lyönnin johdosta jonka hän kuitenkin jo ensimmäisen viheriön jälkeen menetti pelikaveri Fred Couplesin tehtyä vakuuttavan birdien. Ohi Couples ei sitten päässytkään, jääkylmä putteri murskasi lopulta konkarin mahdollisuudet.14:lla putattuaan kolmasti alle kahden metrin matkalta!. Hän teki saman kahdeksannella ja 11:lla, kakkosella ja kolmannella Couples laittoi ohi lyhyet birdieputit. 46-vuotias Couples tyri puttipelissään tavalla joka ei antanut mitään mahdollisuuksia voitontavoitteluun, lopullisella listalla hän oli kolmas. Kilpailun päätöskierros oli jännitysnäytelmä jossa kierroksen keskivaiheilla oli johdossa parhaimmillaan viisi pelaajaa. Mickelsonin kierroksen kulminaatiopisteitä olivat seitsemännen ja kahdeksannen birdiet, parín varmistanut nosto bunkkerista kymmenennellä sekä ”rutiinibirdiet” 13:lla ja 15:lla. Muiden sortuessa lähinnä lähipeliongelmiin, Mickelson ei takkuillut, ainoa bogey syntyi vasta 18:lla jolle hän pääsi kolmen lyönnin johdosta ilman paineita. Tiger Woodsin kanssa kiertänyt Etelä-Afrikan Tim Clark taisteli loistavasti itselleen kakkostilan. 16:lla hän teki sandsaven, 17:lla parín griinin ulkopuolelta ja viimeisellä Clark sinetöi päivänsä lyömällä bunkkerista suoraan kuppiin. 170-senttinen Clark on voittanut ET:lla kolme kertaa, näistä tosin kaksi kertaa kotimaassaan. Silmiinpistävää on hänen valmiutensa tehdä hyvää tulosta suurissa kisoissa, PGA:ssa ja US Openissa hän on ollut kolmas, nyt Mastersin kakkostila oli varmasti yli odotusten. Tiger lähti päätöspäivään kaksi lyöntiä Mickelsonia jäljessä. Hän ei ole voittanut yhtään Majoria silloin kun on ollut takaa-ajananaa ennen viimeistä 18 reiää. Taika pysyi. Ulosmenossa nimenomaan lähestymiset olivat ensimmäiseltä reiältä lähtien kylmiä, ainoa birdie syntyi kahdella putilla kakkosreiällä. Sisääntulossa Tiger menetti mahdollisuutensa puttipeliin. Kolme puttia 11:lla ja nimenomaan 17:lla lyhyeltä matkalta saivat Woodsin kiehumaan. Taistelu voitosta hiipui Woodsin missattua birdieputin alle kolmen metrin matkalta 12:lla, sekä jätettyään loistavien lähestymisen jälkeen eaglet tekemättä 13:lla ja 15:la. Viimeisen reiän birdie nosti hänet jaetulle kolmannelle tilalle.

Maailmanlistan kakkoseksi

Fred Couplesilla ja Phil Mickelsonilla oli letkeä tunnelma koko finaalikierroksen ajan &copy Getty ImagesEnsimmäinen Major-voitto Mastersissa keväällä 2004 tuntuu poistaneen paineet ja rentouttaneen Mickelsonia. Edellisvuonna 2003 hän pelasi surkeasti, jäi ilman ykköstiloja mutta palasi aivan uudella vireellä PGA Tourille alkuvuodesta 2004. -Tiesin että sunnuntaista tulee pitkä ja haastava päivä, mutta lopulta se oli erittäin hauskaa ja voin sanoa pelanneeni hyvin, Mickelson iloitsi pelin päätyttyä. Silmiinpistävää olikin, että Mickelson hallitsi itsensä ja tilanteet mestarillisesti. Hän löi muutaman driven vasemmalle (1, 10,11) mutta selvisi näistä ongelmitta. Kahden draiverin käyttö on varmasti antanut itseluottamusta, paremman visiointikuvan toteutettavista lyönneistä. Rauhallisuus on kuvaava luonnehdinta Mickelsonin voitonaseesta Mastersissa. Toinen perättäinen ykköstila nostanee Mickelsonin maailmanlistan kakkoseksi ohi Vijay Singhin sekä Retief Goosenin. Tiger on tavoittamattomissa, mutta kun muistetaan se, että Mickelson voitti myös edellisen Majorin, PGA:n elokuussa, on herkullista lähteä miettimään US Openia. Tiger on voittanut neljä perättäistä Majoria, ennen Mickelsonia kahteen peräkkäiseen on viimeksi yltänyt Nick Price ( British Open & PGA ,1994). US Openissa Mickelsonilla on kolme kakkostilaa ja luonnollisesti hirmuinen halu menestyä. Vuonna 2004 Mickelson häikäisi Majoreissa, Mastersin lisäksi hän oli toinen US Openissa, kolmas British Openissa ja kuudes PGA:ssa. Kuluvalla kaudella toinen Major-voitto ei yllättäisi ketään. Tiger Woods ei kyennyt alittamaan kertaakaan 70:n lyönnin rajaa. Vaikka Tiger on voittanut kaudella kolme kisaa kahdeksasta, varmuus pitkässä pelissä on ollut vain ajoittaista. Voittonsa Tiger on saanut hienolla lähipelillä josta nytkin saatiin väläyksiä. Valitettavasti vaan sisääntulossa Tiger söhri ratkaisevat putit ohi, toivottua kaksintaistelua Mickelson-Woods välille ei syntynyt. Retief Goosen jakoi kolmatta sijaa, voittomahdollisuuksia ei viimeisenä päivänä kuitenkaan ollut. Vijay Singhin pelistä on yli yhdeksän kuukauden ajan puuttunut voittoon vievä vire, nyt tuloksena oli kahdeksas tila. Singh johti avauskierroksen jälkeen. Toisella syntyi kolme tuplaa jotka pudottivat hänet takaa-ajajaksi. Ernie Elsin viikonloppu oli synkkä. Kierrostulokset 74-76 pudottivat Elsin 27:ksi. Vuonna 2004 Els oli kisaamassa kaikkien Majorien voitosta. Nyt neljä viimeistä ovat olleet mahalaskuja, paras tila 15:s. Lyöntivire on kateissa, onko polvivamma edelleen myös korvien välissä? Mastersista ei tullut suinkaan pitkälyöntisten näytös. Nallipyssyt pysyivät hyvin mukana.Kakkonen Tim Clark on yksi lyhytlyöntisimmistä, samoin 13:sta alle parín pelanneesta Jose-Maria Olazabal, Mike Weir sekä Miquel-Angel Jimenez. On varmasti totta että pituus toi peliin uutta vaikeusastetta, viheriöiden ympärillä ja puttipelissä kisa kuitenkin ratkaistiin. Augustassa on päätöspäivänä vaikeiden lisäksi muutama yleisöönmenevä ”helppo” reiänpaikka notkelmassa jonne varsinkin lähestymiset rinteen myötä helposti päätyvät. Tällaisia olivat taas mm. reiät 8,9, 14,16 ja 18.

Jose-Maria Olazabal Ryder Cupiin?

Parhaaksi eurooppalaiseksi nousi Jose-Maria Olazabal joka löysi viimeisellä kierroksella huippuvireen. Hän oli 15:n jälkeen jo seitsemän alle kierrostaan. Valitettavasti espanjalainen hieman epäonnistui 16:n avauksessaan, otti kolme puttia ja menetti ”momentuminsa”. Kierrostulos 66 oli kuitenkin koko viikon paras. Jaettu kolmas tila oli heikon (76) avauskierroksen jälkeen loistosaavutus ja se vahvistaa Olazbalin asemaa tiukentuvassa taistossa Ryder Cup-paikoista. Alkuvuodesta Ollie on ollut jo kahdesti kakkonen, voittajina noissa kisoissa olivat Woods ( uusinnan kautta) sekä Mickelson viimeviikolla. Miquel-Angel Jimenez oli hetken aikaa tasoissa Mickelsonin kanssa mutta suttaili loppukierroksen ja oli 11:s. Darren Clarken paukut loppuivat myös ensimmäisen reiän birdien jälkeen, sijaluku 22:s. Carl Pettersson oli paras pohjoismaalainen (27:s), Thomas Björnin peli oli hänelle tyypilliseen tapaa vuoristoratamaista. Padraig Harrington nousi kunnes kolmannen kierroksen sisääntulon par-viitoset tuottivat seitsemän lyöntiä, sijoitukseksi tuli 27:s. Sergio Garcian oppivuodet jatkuvat. Kauden ensimmäisessä Majorissa tuli siipeen oikein kunnolla, sijaluku oli toiseksi viimeinen jatkoonpäässeistä. Ammattilaiseksi siirtymisestä on aikaa pian seitsemän vuotta, puttiongelmien takia 26-vuotiaan ikilupauksen askelmerkit kisoissa ovat valitettavan pahasti sekaisin.

Masters, live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje