26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Phil Mickelson haalii golfkenttiä

Phil Mickelson sijoittaa golfkenttäbisnekseen. Kuva: Getty Images.

Phil Mickelson osti kumppaneineen Stone Canyon Clubin golfkentän Arizonassa pari kuukautta sitten. Kolme vuotta sitten Mickelsonin sekä hänen agenttinsa ja hyvä ystävänsä Steve Loy perustivat M Club -nimisen yrityksen, joka omistaa nyt viisi huippukenttää Arizonassa.

Yritys bisnesidea on jäsenyys yksityisklubiin, joka oikeuttaa pelaamaan kaikilla sen omistamilla kentillä.

Mistä tahansa kenttäpahasesta ei ole kyse, sillä Golf Digest rankkasi Stone Canyonin vuonna 2009 Yhdysvaltojen parhaaksi ”aavikkokentäksi”.

Mickelson, joka pyrkii laajentamaan manttaalejaan, on jättänyt tarjouksen myös Fairbanks Ranch Country Clubista, joka sijaitsee Rancho Santa Fe:ssä Kaliforniassa. Tarjouksen teki yritys nimeltään MMG (Manchester & Mickelson Group).

Yksi selitys Mickelsonin sijoitusinnolle on se, että taloudellisen laskusuhdanteen aikakaudella golfkenttien hankintahinta on pudonnut merkittävästi.

”Vuonna 2000 golfkentän keskihinta liikkui viiden ja kahdeksan miljoonan dollarin välimaastossa. Tällä hetkellä hinta on yhdestä kolmeen miljoonaa dollaria”, sanoo Golf & Resort Groupin toimitusjohtaja Jeff Woolson.

Fairbanks Ranch Country Club sopisi MMG:n ja sitä kautta M Clubin suunnitelmiin erinomaisesti, mutta sen hankkiminen ei välttämättä onnistu edes Mickelsonilta.

Klubin jäsenille esitellään suunnitelma klubin kehittämiseksi syyskuun 9. päivä, jonka jälkeen jäsenet äänestävät siitä, suostuvatko he myymään omistuksensa MMG:lle.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • Petteri says:

    Hyvä Phil, Kirjoittelen täältä Suomesta, täällä olisi konkurssikypsiä kenttiä vaikka kuinka paljon ostettavissa, ja lisää rakennetaan vaikka pelaajakanta ukkotuu/mummoutuu. Täällä Golf bussiness on hölmöläisten käsissä, vaikka osakkeella ei ole mitää arvoa, omistajat ovat edelleen innokkaita heittämään lisää rahaa huonon rahan perään. Jos niitä yrittää estää tai vastustaa ne vain suuttuvat, mitäs tänne tuut rähjäämään minä voin rahani ” to horse’s ass”. Kenttiä olis saattavana lähes ilmaiseksi, tuu tänne ostoksille ja pelasta meidät osakkaat pulasta. Terveisin Petteri