26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

PGA Tour päättyy Tour Championshipiin

Ernie Els hakee kauden avausvoittoaan ja paikkaa Mercedes Championshipiin © Getty Images

PGA Tourin rahalistan 30 parasta – poislukien Phil Mickelson, joka on vaihtamassa vaippoja vastasyntyneelle tyttärelleen – kokoontuvat viikonloppuna Houstoniin PGA Championshipiin. Kilpailusta puuttuu kuitenkin kaikki draaman ainekset. Tiger räjäyttelee viikonloppuna bunkkereista tavoitteenaan kauden kuudes voitto. &copy Getty ImagesTiger Woods on varmistanut jälleen kerran jo hyvissä ajoin rahalistan ykköspaikan yli 5,5 miljoonan taalan ansioillaan. Kakkonen ja puolustava mestari Phil Mickelson ei siis ole mukana. Woods on myös varmistanut pelaajien arvostaman Vardon Trophyn, palkinnon, joka annetaan kauden parhaan kierroskeskiarvon omaavalle palaajalle. Lisäksi Woods on jo lähes varma vuoden pelaaja -tittelin saaja neljällä ”tavallisella” ja yhdellä major (Masters) voitollaan. Edellisen kerran Tour Championshipissä oli panosta kolme vuotta sitten, jolloin David Duvalin piti voittaa Tiger vähintään neljällä lyönnillä varmistaakseen Vardon Trophyn. Duval voitti Tigerin 8 lyönnillä. Tour Championship on kilpailu, jossa rikkaista tehdään entistä rikkaampia. Jaossa on huikeat 5 miljoonaa taalaa (n. 30 miljoonaa markkaa), josta voittajalle annetaan 900.000 dollaria (n. 5,4 miljoonaa mk). Viimeiseksi jäänytkin saa mukavat 81.000 taalaa (n. 500.000 mk). David Duval on joskus sanonutkin kisan olevan kauden ”päätösjuhla”, jonka voittaminen on ”kivaa”. Kommentti kertonee omaa kieltään…

Elsill&auml, eniten panosta

Mikäli Woods voittaa, on hän ensimmäinen pelaaja sitten Ben Hoganin, joka on voittanut vähintään kuusi kertaa kolme vuotta peräkkäin. Hogan teki tuon tempun vuosina 1946-48. David Toms on voittanut tällä kaudella jo kolme kertaa, joista yksi oli major, PGA. Kauden neljäs voitto tuskin kuitenkaan riittää vuoden pelaaja -titteliin. Mukanaolevista kahdeksan pelaajaa ei ole tällä kaudella onnistunut voittamaan. Heistä Ernie Elsillä on eniten pelissä. Elsin vuodesta 1994 jatkunut vähintään yksi voitto PGA Tourilla per kausi -tahti on katkeamassa. Elsin putki on aktiivipelaajista pisin. Jos Els ei viikonloppuna voita, siirtyy kunnia – kenelleppä muulle – Tiger Woodsille, jolla on takanaan kuusi voitokasta kautta. Ennätys tässä lajissa on muuten Arnold Palmerilla ja JAck Nicklauksella, 17 vuotta peräkkäin vähintään yksi voitto. Els haluaa voittaa myös sen takia, että pääsisi mukaan tammikuun Mercedes Championshipiin Hawaijille. Kisaan otetaan mukaan vain edelliskauden voittajat. Els halusi avausvoittoa niin paljon, että lensi suoraan Dunhill Championshipistä Skotlannista viime viikkoiseen Buick Challengeen. Els saapui paikalle keskiviikkona, ei ollut koskaan pelannut kenttää ja missasi cutin. Vijay Singhkään ei ole avannut kauden voittotiliään. Kaksinkertaisesta majorvoittajasta (PGA & Masters) on tulossa PGA Tourin ensimmäinen pelaja, joka on tienannut palkintorahoja yli kolme miljoonaa taalaa ilman voittoa…

Live Scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje