Petteri Nykky Vierumäen valmennustiimiin - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Petteri Nykky Vierumäen valmennustiimiin

Petteri Nykky on valmentanut salibandymaajoukkueen kahdesti MM-kultaan. Golfissa valmennettaviin kuuluvat mm. Ursula Wikström, Noora Tamminen ja Matilda Castren.

Petteri Nykky palaa Vierumäen golfvalmentajaksi. Nykyn toimenkuvaan kuuluvat kilpapelaajien ja eritasoisten pelaajien valmennus sekä Vierumäen perinteikkäiden kurssien vetäminen.

”Työskentelin aiemmin Vierumäellä neljä vuotta golfopettajana. Olen valmentanut eri kentillä sekä toiminut Suomen Golfliiton valmentajana vuoden 2013 loppuun saakka”, Nykky kertoo tiedotteessa.

Nykky jatkaa Matilda Castrenin, Ursula Wikströmin, Noora Tammisen ja Perre Papusen henkilökohtaisena valmentajana. Koulutukseltaan Nykky on filosofian maisteri. Golfin valmentajatutkinnon hän suoritti Vierumäellä vuonna 1999.

”Paluu Vierumäelle on hieno asia ja koen uuden, Golf Talman kanssa aloitetun kumppanuuden loistavaksi mahdollisuudeksi tällä alalla”, hän sanoo.

Nykky uskoo, että Vierumäen vahva urheiluosaaminen ja taitava henkilöstö luovat osaltaan turvallisen pohjan laadukkaaseen valmennukseen.


Paitsi golfvalmentajana, tunnetaan Nykky myös salibandyn huippuvalmentajana.

Hän toimi Suomen miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana vuosina 2004–2010. Nykyn aikakaudella Suomi voitti maailmanmestaruuden vuosina 2008 ja 2010.

Salibandyn pääsarjatasolla, vuosina 1991–1998, hänelle kertyi yhteensä 98 liigaottelua Liffessä ja Happeessa.
Vuonna 2011 Nykky siirtyi Sveitsin maajoukkueen päävalmentajaksi. Pesti jatkuu vuoteen 2016 golfvalmennuksen ohella.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)