16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Peter Erofejeff peruspelillä reikäpelimestariksi

Peter Erofejeff

Peter Erofejeff voitti Hanna-Leena Salosen tavoin jo kauden avauskisan Kotkassa. Ennen reikäpelimestaruutta hän oli ehtinyt myös voittaa PM-kisojen henkilökohtaisen sarjan sekä seurajoukkueiden mestaruuden EGS:lle. Peter Erofejeff sai todellisen kruunun kotimaiselle golfkaudelleen. Hän kukisti kaikki viisi vastustajaansa, viimeisenä Rauman Heikki Mäntylän luvuin 3/2. Samalla Erofejeffista tuli kaikkien aikojen nuorin miesten mestari kun lasketaaan mukaan lyöntipeli-ja reikäpelikisat. -Ihan ok kausi tämä on ollut, mutta tämä oli kruunu joka mielestäni vielä puuttui. Jää varmasti hyvä mieli, reikäpelin lisäksi Kotkan FAT-kisan voittanut ja PM-kisoissa parhaan henkilökohtaisen tuloksen pelannut Erofejeff mietti taiston jälkeen. -Peruspelaaminen tiiltä griinille onnistui hyvin, puttaaminen oli liian vaikeaa, se on takkuillut kovin usein. En pidä itseäni ihmeellisenä lähipelaajana, nyt vaan onnisti. Tuntuu makealta kun mukana olivat MM-miehetkin jotka selvästi ottivat touhun ammattimiesten lailla. Freamin kenttä on todella julma silloin kun tuulee, sunnuntaina oli kyllä leppoisat olot. Erofejeff ei Berliinin kävijöitä kohdannut, kovimman vastuksen antoivat ensimmäisellä kierroksella Jaakko Mäkitalo (19th) sekä Villle Karhu joka hävisi viimeisellä. Heikki Mäntylää vastaan Erofejeff oli koko ajan niskanpäällä, voittoluvut 3/2. -Marraskuussa on ohjelmassa seurajoukkueiden EM-kisat Roomassa. Ensikaudesta en enempää tiedä, pelaan varmasti enemmän miesten kisoja, junnujen taistot jäävät vähemmälle, Erofejeff suunnittelee. Vasta 17-vuotias nuorukainen käy Haukilahden lukion toista luokkaa, haaveissa siintää, kuten kaikilla huipuillamme, menestys ammattilaiskentillä. -Kovan työn takana se on ja vaatii varmasti aikaa, tuore mestari tietää.

Reikäpelin SM-kisat, tulokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje