16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Perheissä golfin tulevaisuus?

Golfia harrastavat vanhemmat ovat ylivoimaisesti tehokkaimpia lajin myyjiä lapsilleen. Perheissä ylipäätään nähdään nyt golfin suurin kasvupotentiaali.

National Golf Foundation raportoi monipuolisesti golfharrastuksesta Yhdysvalloissa. Parhaillaan on menossa kaikkien aikojen laajin juniori-ikäisiin keskittynyt tutkimushanke. Tavoitteena on selvittää sitä dynamiikkaa, kuinka juniorit tulevat lajin pariin ja kiinnittyvät siihen.

Joitakin tunnuslukuja on jo saatu. Selväksi on tullut esimerkiksi se, että jos ainakin jompi kumpi vanhemmista pelaa, noin joka neljäs lapsi aloittaa oman golfharrastuksen.

Jos vanhemmat eivät pelaa, todennäköisyys laskee rajusti. NGF:n mukaan se on 1/250.

Neljä viidestä yhdysvaltalaisesta juniori-ikäisestä (6–17-vuotiaasta) golfarista on saanut ensikosketuksensa lajiin omien vanhempien kanssa. Jokseenkin yhtä moni, pyöreät 75 % junioreista, sanoo edelleen pelaavansa valtaosan kierroksistaan vanhempien seurassa. Kuva on aivan toinen kuin useimmissa muissa liikunta- ja urheiluharrastuksissa.

Vahva riippuvuus vanhemmista tekee golfiin johtavasta väylästä kovin ahtaan. Ongelma on entisestään korostunut caddiekulttuurin kuoltua.

Ero koulujen välitunneilla ja koulun jälkeen vapaa-ajalla kavereiden kanssa harrastettuihin lajeihin on suuri – muiden lajien eduksi. Ainoastaan tenniksessä ja kaunoluistelussa riippuvuus vanhemmista on Yhdysvalloissa samaa luokkaa kuin golfissa.

Kiertoteitä ja kilpasarjoja

Kunnianhimoisessa The First Tee -rekrytointiohjelmassa painotetaan nyt lajin sosiaalisuutta sekä lasten ja nuorten tutustuttamista golfiin kiertotien kautta. Golfvälineet ja -pallot otetaan esiin vasta sen jälkeen, kun ryhmädynamiikka on saatu toimimaan ja lapset nauttimaan yhdessäolosta. Tutummat lajit tai vaikkapa Topgolfin kaltaiset viihtymistä korostavat harjoituskeskukset auttavat pitämään kynnyksen matalalla.

Yksi askel eteenpäin on Yhdysvalloissa ollut PGA Junior League -toiminta, jossa mallia on haettu muiden lajien kilpasarjoista.

”Golfiakin on tarjottava muodossa, jonka vanhemmat ymmärtävät. Se tarkoittaa yhteisharjoituksia ja niiden lisäksi peliä kerran viikossa”, sanoo Dedrick Holmes, yksi The First Teen kantavista voimista.

Uudenlaiset lajiin tutustuttamisen keinot ovat heijastumassa myös perheiden sisäisen dynamiikkaan. Enää ei ole tavatonta, että vanhemmatkin innostuvat kokeilemaan golfia tai pelaamaan sitä enemmän lastensa antaman esimerkin kannustamana. Koulugolf ja menestyksellinen Draivia kouluun -kampanjointi voivat Suomessakin aikanaan kantaa monenlaisia hedelmiä.

Haasteita kuitenkin riittää. Yksi suurimmista on se, että yhdysvaltalaistutkimusten mukaan vain 30–40 % juniori-iässä golfia harrastavista kiinnittyy lajiin loppuelämäkseen.

Modernin perheen arki opittava ymmärtämään

Euroopan puolella R&A on paneutunut ongelmaan laajassa lajin kasvupotentiaalia tarkastelleessa tilaustutkimuksessa.

Tulosten mukaan lajin terveen kehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon modernin perheen toiveet. Koska kasvupotentiaalia on etenkin naisissa ja tytöissä, golfkentän puitteineen on kyettävä tarjoamaan kokonaiselämys, joka on paljon muutakin kuin golfia.

Naisten saaminen mukaan on tärkeää siinäkin mielessä, että tutkimusten mukaan naiset ovat avainasemassa perheen vapaa-aikaan ja rahankäyttöön liittyviä päätöksiä tehtäessä.

Vanhempien valmius antaa suuri siivu omasta vapaa-ajastaan golfille riippuu myös siitä, kuinka hyvin golfyhteisö on valmis ottamaan lapset vastaan. Jos tarjolla on ympäristö, jossa lapset viihtyvät ja löytävät uusia ystäviä terveellisen harrastuksen parissa, paljon on jo voitettu.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje