16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kuka pelkää sadetta? Golfari. Golfari pelkää sadetta.

Sade tekee golfkentälle sopivasti annosteltuna hyvää, mutta golfarille ja golfkenttien liiketoiminnalle usein huonoa.

Sateet näkyvät golfkentällä joko pienempänä tai suurempana pelaajakatona. Kun vettä tulee kaatamalla, ei kentälle tee mieli mennä neljäksi tunniksi kastumaan.

Golfarin pelästyttääkseen vettä ei kuitenkaan tarvitse tulla kaatamalla. Itse asiassa, vettä ei tarvitse tulla ollenkaan. Riittää, että sääennuste uhkaa muutaman kymmenen prosentin sateen mahdollisuudella. Jo silloin golfkentille iskee peruutusten aalto.

Sääennustetta säikähtävät golfarit ovat yleistyvä ilmiö, joka tunnetaan kentillä harmillisen hyvin.

”Se on ikävä piirre tämän päivän golfissa. Ihmisiä varoitellaan joka paikassa jatkuvasti säästä, ukkosesta ja sateesta, ja myös golfarit huomaavat nämä varoitukset ja reagoivat niihin”, Hirvihaaran Golfin toimitusjohtaja Ismo Piira kertoo.

”Tietenkään ukkosella ei pelata, eikä kaatosateessakaan pelaaminen mukavaa ole, mutta kun reagoidaan herkästi edellisen illan epävakaista säätä lupaavaan ennusteeseen, seuraavan päivän täyteen varattu kenttä muuttuu nopeasti vähintään puolityhjäksi. Sitten seuraavana päivänä saattaa paistaa aurinko ja kenttä on tyhjä”, Piira harmittelee.

Myös Pickala Golfin toimitusjohtaja Jari Hakkarainen tunnistaa ilmiön.

”Tämä pelaajien käyttäytyminen on hyvin mielenkiintoista. Nykyään reagoidaan huomattavasti herkemmin mahdolliseen sateeseen kuin ennen. Ehkä se johtuu osittain siitä, että sää- ennusteet ovat jatkuvasti saatavilla ja niitä näkee monesta eri paikasta. Liian herkkä reagointi on meille suuri harmi.”

Nurmijärvi Golfin toimitusjohtajan Esa Meriläisen mukaan ilmiö on selvästi voimistunut viime vuosina.

”Usein kyse on paikallisista sadekuuroista, mutta sekin riittää golfarille. Erittäin hyviä sade-asuja on olemassa, mutta turha niitä on ostaa, kaikenlaisia sadehanskoja, vedenpitäviä kenkiä ja sateenvarjoja, jos niitä ei koskaan aio käyttää”, Meriläinen toteaa.

Kenttä tyhjä ja kilpailut sekaisin

Toimitusjohtajat korostavat, että pelaajalla on tietenkin vapaus valita, milloin hän haluaa pelata ja mahdollisuus peruuttaa aikansa niin halutessaan. On ymmärrettävää, että kaatosateella ei pelaamaan lähdetä.

”On tämä silti meille ulkoilmalajin pyörittäjille ikävää, kun pelästytään pelkkää sateen uhkaa ja vedetään varaukset pois”, Piira toteaa.

Kentille erityisen inhottavia ovat viime hetken peruutukset, joita epävakaisen sääennusteen myötä alkaakin satelemaan.

”Kenttä tyhjenee vauhdilla, mutta ei ehdi täyttyä yhtä nopeasti, kun vettä ei sitten tulekaan. Näin yleensä käy”, Pickala Golfin palvelupäällikkö Sanna Haavisto kertoo.

Mahdollista sadetta lupailevien sääennusteiden vaikutus näkyy myös kilpailuissa.

”Se on todella ikävää, kun on esimerkiksi 70 pelaajan yhteislähtökilpailu, ja sitten sääennusteen ollessa hieman huonompi pelaajamäärä tippuu kahdellakymmenellä. Siinä sitten sumplitaan lähtöjä. Vielä jos kyseessä on pari- tai joukkuekilpailu, niin siinä vasta onkin kova tekeminen”, Haavisto miettii.

”Kyllä tämä ilmiö näkyy suoraan bisneksessä”, Hakkarainen toteaa.

Hakkarainen toivoisikin golfareilta hieman enemmän sääennusteiden lukutaitoa.

”Sääennustuksia kannattaa tulkita hieman tarkemmin. Jos sateen mahdollisuus on 20 prosenttia ja sadetta luvataan 0,5 milliä päivässä, niin kierroksella tuskin paljon kastuu.”

Netin sääsivustot ovat caddiemastereiden tiskillä ahkerassa käytössä.

Netin sääsivustot ovat caddiemastereiden tiskillä ahkerassa käytössä.

Caddiemasterit meteorologeina

Golfkeskusten asiakaspalvelijoiden, caddiemastereiden, pitkästä työtehtävien listasta löytyy yksi hyvin yllättävä tehtävä, joka ei itse asiassa sinne edes kuulu: sään ennustaminen.

”Itse olen palkannut caddiemasterit aivan muilla perusteilla kuin meteorologisten taitojen mukaan”, Ismo Piira nauraa.

Vaikka meteorologinen osaaminen ei työnhaussa paina, ovat caddiemasterit golfkenttien meteorologeja ja kaikkitietäviä sääguruja. Tai tällainen käsitys useilla golfareilla jostain syystä on.

”Nopeasti kävi selväksi, että säästä kysellään todella paljon ja että sääennusteet pitää olla koko ajan esillä”, ensimmäistä kesää caddiemasterina Pickalassa työskentelevä Jasmine Piltz nauraa.

”Vaikka olisi 25 plusastetta ja aurinko paistaisi kirkkaalta taivaalta, niin silti kysytään, että mitä se sadetutka näyttää.”

Sadetta pelästyvät golfarit ovat tuttu juttu myös Pickala Golfin caddiemasterille Mikael Mildille.

”Samanlaista se taitaa olla joka puolella, sateista ennustetta pelästytään ja lähtöajat perutaan”, Kullo Golfissakin caddiemasterina työskennellyt Mild kertoo.

Kentillä on käytössä täysin samat sääsivustot kuin pelaajilla itsellään. Useimmilla kentillä katsotaan useammasta sääsivustosta ennustetta, jotta saataisiin mahdollisimman kattavasti tietoa. Suosituimpia sääsivustoja ovat norjalainen yr.no sekä tutut suomalaiset, Ilmatieteen laitos ja Foreca. Myös erilaiset ukkostutkat ovat kentillä kovassa käytössä.

Vaikka caddiemasterin mahdollisuudet sään ”ennustamiseen” ovat täysin samat kuin pelaajalla, kysymyksiä tulevasta säästä tulee päivittäin.

”Usein tapahtuu niin, että joku soittaa ja sanoo, että mulla on nyt tässä Foreca auki, mutta mitä ne SUN sadetutka ja sääennuste näyttävät. Tuntuu vähän hassulta, kun joutuu vastaamaan vain, että mulla on tässä se aivan sama Foreca auki ja samaa näyttää”, Piltz kertoo.

Sääennusteiden ja sadetutkien seuraamisen lisäksi caddiemasterit saavat katsella ahkerasti myös taivaalle, sillä monet pelaajat soittavat kysyäkseen juuri senhetkistä säätä.

”Tietenkin se on parempi, että soitetaan suoraan kentälle ja kysytään säätä, kuin että katsotaan vaihtelevaa sääennustetta ja peruutetaan aika sen perusteella. Säähavaintoasemat eivät usein ole aivan kentän vieressä ja sää voi myös poiketa ennusteesta”, Hakkarainen sanoo, ja muistuttaa edelleen, että caddiemasterit eivät ole meteorologeja.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje