26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Paula Creamer karkasi muilta Evian Mastersissa

Paula Creamer jyrää kohden Evian Masterin ykköstilaa © Getty Images

18-vuotias yhdysvaltalainen Paula Creamer on noussut naisammattilaisten toiseksi rahakkaimman kilpailun Evian Mastersin sensaatioksi. Ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaava floridalainen tiedettiin loistavaksi pelaajaksi ennen vuoden alkua. Menestykset ovat kuitenkin ylittäneet odotukset moneen kertaan. Perjantain ”irtiotto”, seitsemän lyönnin johtoon hivuttautuminen oli upea näyte kovasta potentiaalista. Creamer johtaa 2,5 miljoonan dollarin turnausta Ranskan Evian-les Bainsissa peräti seitsemällä lyönnillä kolmen kierroksen jälkeen tilanteessa 14 alle parin yhteistuloksellaan 202 (68-68-66). Creamerin pahimmat uhkaajat ovat kokeneet kehäketut 41-vuotias britti Laura Davies ja ruotsalainen golfin supertähti Annika Sörenstam. Davies on jaetulla toisella sijalla seitsemän lyönnin päässä Creamerista yhdessä 26- vuotiaan ranskalaisen Carine Icherin kanssa tuloksella 209. Sörenstam on neljäntenä tuloksella 210, mutta ero nuoreen Kaliforniassa asuvaan Creameriin on jo kahdeksan lyöntiä. Perjantaina Sörenstam kiersi yhdessä Creamerin kanssa, pääsi jo lyönnin päähän , mutta lopussa Creamer meni menojaan. Michelle Wie ( 75-70-68) epäonnistui avauspäivänä, mutta on noussut jo kärkikymmenikköön. Paula Creamer ei ole enää mikään tuntematon tekijä maailman golf-piireissä. Hän voitti tasan kaksi kuukautta sitten uransa yhdeksännen Amerikan kiertueen kilpailunsa ja kuittasi 187.500 dollarin voittopotin itselleen. Kesäkuussa Creamer sijoittui major-turnauksiin lukeutuvassa naisammattilaisten mestaruuskilpailussa McDonald´s LPGA Championshipissa kolmanneksi saaden runsaan 140.000 dollarin suuruisen palkintosekin käteensä. Sörenstam oli tuolloin ykkönen kuten viidessä muussakin kuluvan kauden Amerikan kiertueen osakilpailussa. Minea Blomqvistin edelliset kilpailut lupasivat hyvää ennen suurtapahtumaa. Blomqvist ylsi kahdessa peräkkäisessä Euroopan kiertueen osakilpailussa toiseksi Unkarissa ja Englannissa, mutta sama vire ei ole jatkunut enää Ranskassa. Annika Sörenstam on liki mahdottoman tehtävän edessä, Creamer on kahdeksan lyöntiä edellä &copy Getty Images-Lyönti on kadonnut vain jonnekin. Kaksi ensimmäistä päivää jaksoin pitää fiilistä yllä taistelemalla lähipelissä sen minkä pystyin huonojen avausten ja lähestymisten jatkeeksi, mutta tänään en enää löytänyt kunnon fiilistä, myönsi pettynyt Blomqvist, joka löytyy tulosluettelosta vasta jaetulta 59. sijalta yhteensä 78 kilpailijan joukossa. Blomqvist pelasi perjantaina kisan huonoimman kierroksensa päätyen tulokseen 76 (+4). Hän on jo 22 lyöntiä johtavasta Creamerista jäljessä yhteistuloksellaan 224 (75-73-76/+8). Blomqvist sai perjantaina kasaan vain kymmenen väylä- ja viheriöosumaa. Putteja kertyi 31. Nuoren espoolaisen mieliala ei juuri kohentunut, vaikka viimeisellä reiällä syntyi viiden bogin ja 12 parin päätteeksi yksi birdie. -Pääsin kahdella päälle par-vitosella, mutta eagle-putti ei uponnut, Minea kertoi päätösreiästään. Launtaina päätöskierroksella Blomqvist saa jälleeen kovaa peliseuraa. Hallitseva British Openin voittaja Karen Stupples Englannista sekä Nabisco Championshipin voittaja kolmen vuoden takaa, Ranskan Patricia Meunier Lebouc kirittävät suomalaista.

Naisten Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje