Paul Casey on pelannut talvikauden aikana ahkerasti ET:lla varsinkin Aasiassa. Hänellä on viisi top-ten sijoitusta Kiinasta, näistä arvokkain voitto marraskuisessa Volvo China Openissa. Casey on saanut parsittua kasaan itseluottamusta joka karisi melkoisen alas katastrofaalisen kesäkauden 2005 myötä. British Masters on monella tavalla kesäkauden avaus ET:lla, se on myös ensimmäinen kisa vuoden aikana saarivaltakunnnassa. Belfryn kentällä Casey on kahden kierroksen jälkeen selvässä johdossa ja ykköstilan lisäksi hänellä on tavoitteena suora paikka US Openiin joka vaatisi nousua World Rankingilla 50:n joukkoon. Ykköstila viikonloppuna varmistaisi paikan US Openiin riippumatta siitä miten parin seuraavan viikon pelit menisivät. Caseylla on hyviä muistoja Belfrysta. Hän oli ensimmäisellä ET kaudellaan 2001 siellä 12:s, vuonna 2003 Casey juhli Benson & Hedges kisan voittoa samalla kentällä. Darren Clarke pääsee kolmen lyönnin takaa-ajoasemasta kirittämään englantilaista. Kolmanneksi ryhmään tulee Ian Poulter joka oli kisassa toinen vuonna 2002. US Openin ja reikäpelimestaruuden voittaja Michael Campbell on myös tauon jälkeen pelannut pirteästi, hän on kakkosryhmässä Stephen Gallagherin ja Johan Edforsin kanssa. Ruotsalaisista mahtuvat kärkikymmenikköön myös hyvällä itseluottamuksella menestystensä jälkeen kiertävä Jarmo Sandelin sekä Peter Hanson. Padraig Harrington (75-66) paransi yhdeksällä lyönnillä torstaista ja nousi kärjen tuntumaan, jatkoon kiilasivat vaikean alun jälkeen myös Thomas Björn (75-69) sekä Barry Lane (75-67). Kovimman nousun ja parhaan tuloksen perjantaina teki kuitenkin Graeme Storm (74-64). Karsiutuneiden listalla nimekkäimmät ovat Henrik Stenson, Colin Montgomerie, Francesco Molinari, Lee Westwood, Angel Cabrera sekä Paul McGinley.
Paul Caseylla on kolmen lyönnin johto Birminghamissa pelattavassa British Mastersissa © Getty Images