19.9.–26.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][14]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Paul Broadhurst sivusi Peninan kenttäennätystä

Paul Broadhurst sai unelma-alun Portugalissa © Getty Images

Paul Broadhurst pelasi viimevuonna elämänsä kauden. Hän voitti Portugalissa, oli tämän lisäksi toinen ja kolmas ansaiten lähes miljoona euroa. Kauden 1989 ET:n tulokas on voittanut viisi kertaa, mutta muutaman vaisun kauden jälkeen hänen nousunsa kärkeen on ollut jopa yllättävää. Ykköstila Portugalin avoimissa keväällä 2005 oli ensimmäinen kymmeneen vuoteen. Muistaa sopii sekin, että loukkaantumisten ja kortin menettämisen johdosta vuosituhannen vaihteessa täydellisesti otteensa menettänyt englantilainen ansaitsi vuosina 2000 ja 2001 yhteensä vain 108.000 euroa. Hän on tuon jälkeen vuosittain suurinpiirtein tuplannut ansionsa ja sama tahti tuntuu jatkuvan kaudella 2006. Peninan kenttä sopii Broadhurstille paremmin kuin hyvin. Tarkkuudesta palkitaan eikä pitkälle lyömisestä ole tavanomaista hyötyä. Kun vielä viisi reikää kääntyy Broadhurstin drawlle sopivasti vasemmalle, on hänen helppo visioida lyöntejään. -Olin lyönyt muutaman viikon hieman heikommin mutta torstaina sain otteesta taas kiinni. Jätin Madeiran kisan väliin ja tapasin valmentajani Bob Torrancen, se auttoi, kahdessa edellisessä lyöntipelikisassaan karsiutunut 40- vuotias konkari mietti huipputuloksen tehtyään. Ruotsin Christian L. Nilsson joka pelaa ensimmäistä kauttaa eikä ole vielä menestyksestä päässyt nauttimaan yllätti toiseksi parhaalla tuloksellaan (65). Nilsson on draivin keskimitassa Tourin ykkönen (292 metriä), Peninassa pallo täytyy saada pysymään jatkokierroksilla myös väylällä. Jarmo Sandelin pelasi mainiosti Madeiralla ja torstain kierros (67) oli sille hyvää jatkoa. Toni Karjalainen oli kymmenen pelaamansa reiän jälkeen hyvin kolme alle, mutta hän teki kahdeksalla viimeisellä kaksi tuplabogeyta ja bogeyn. Birdien määrä kierroksella (viisi) oli kiitettävä. Karjalaisen sijoitus on 62:s, Tuomas Tuovisen 98:s. Tuovinen puttasi kierroksellaan 33 kertaa joka 11:lla griiniosumalla on tuloksenteon kannalta vaikea yhdistelmä. Karjalainen lähtee toiselle kierrokselleen perjantaina kello 16.10 Suomen aikaa, Tuovinen lyö avauksensa päivän viimeisessä ryhmässä 16.40. Jatkoonpääsyyn vaadittaneen tulos 144, ehkä jopa 143 joten molemmilta toivotaan parempaa tulosta perjantaina.

Leaderboard, Euroopan Tour, Portugal

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje