16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Patrik Sjöland voittoon Irish Openissa

Kärkiparia ennen liikkeelle lähteneet ruotsalaiset Patrik Sjöland ja Fredrik Jacobson nousivat loppureiíllä kärkeen ja ratkaisivat keskenään kisan voiton. 29-vuotias Sjöland oli kaksi reikää ennen loppua lyönnin jäljessä, mutta viisi vuotta nuorempi Jacobson hermoili lyöden molemmat avauksensa pahaan paikkaan josta tuloksena oli bogeyt. Sjöland lopetti birdie, par ja voitti vaivatta kahdella lyönnillä. Patrik Sjölandille voitto oli uran toinen Euroopan Tourilla, ensimmäisen hän saavutti Italiassa 1998 jolloin oli myös rahalistan viides. Viimevuosi meni vaisusti, voittotili aukeni vasta varsinaisen kauden päätyttyä Hong Kongissa. Tältä kaudelta Sjölandilla oli alla vain yksi hyvä kisa, Dubain toinen sija, toiseksi paras sijoitus oli 42:s. Aiemmin tällä kaudella ruotsalaisista ovat voittaneet Matthias Grönberg sekä Niclas Fasth. Irish Openin voitto lasketaan todella arvokkaisiin, rahaakin Grönberg kuittasi toista miljoonaa markkaa. Arvokasta on myös se, että nyt hän pääsee suoraan ilman karsintoja mukaan British Openiin. Openia seuraavana päivänä Sjöland kohtaa Talissa Carlos Francon SAS-Invitationalissa. Ruotsalaiset ovat voittaneet ET:lla nyt yhteensä 39 kertaa, Eniten voittoja on Anders Forsbrandilla(6), seuraavina tulevat Per-Ullrik Johansson (5) sekä Jesper Parnevik ja Jarmo Sandelin joilla molemmilla on neljä ykköstilaa.

Jacobson pian voittovuorossa

25-vuotias Fredrik Jacobson pelaa uransa parasta kautta. Tämä on hänelle voi viides kausi päätourilla. 1998 hän oli rahalistan 75:s, silloin hän sai kortin vasta viimeisen kisan jälkeen oltuaan toinen Lee Westwoodille hävinneenä. Viimekausi meni huonosti( 127:s), Jacoson sai kortin sijoituttuaan karsinnoissa seitsemänneksi. Ensisyksynä ei miehen tarvitse karsia. Hän on ollut kolmessa viime kisassaan kolmas, toinen ja taas toinen. Rahaa on isketty käteen näissä kisoissa yli 2,1 miljoonaa markkaa. Rahalistalla hän on paras ruotsalainen(14:s), yli 2,5 miljoonan markan tuloillaan. – Hieman tuli sääli Fredrikiä, mutta hänen ensimmäinen voittonsa ei välttämättä ole kaukana, lohdutteli Sjöland maanmiestään haastatteluissa kisan jälkeen. Irlannin Paul McInley oli kolmas yhdessä Rolf Muntzin jälkeen. Sergio Garcia menetti lopulta täysin pasmansa. Hän mm. chippasi kolme kertaa neljännellä reiällä. Voittoa puolustanut 20-vuotias espanjalainen jakoi kymmenettä sija yhdeksän muun pelaajan, mm. Olazabalin, Langerin ja Jarmo Sandelinin kanssa.

Irish Open, tulokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje