26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pasanen ja Peltomäki jatkavat, Ilonen sekä Purhonen karsiutuivat

Neljäs peräkkäinen osallistuminen Openiin vaati Iloselta onnistumista karsinnoissa © Getty Images

Mikko Ilosen (73-75) peli kulki valmentaja Timo Rauhalan mukaan mainiosti Loch Lomondin kisan molempina päivinä. Ilonen osui hyvin viheriöihin, mutta otti lyhyiltä atkoilta paljon putteja, toisella kolme kertaa kolme puttia. -Oli se aika pahaa katsoa, hyviä birdiepaikkoja Mikko tuhlaili ja turhautui niistä ottaen kolme. Kenttäpeli on oikein hyvää, en ole huolissani, Rauhala mietti kotimatkalla Glasgown lentokentällä Ilonen suuntaa nyt Englantiin, jossa ovat Openin karsinnat Littlestonen kentällä. Ensimmäinen kierros kello kahdeksan jälkeen sunnuntaina, toinen maanantaina iltapäivällä. Pelaajia on mukana noin 90, vajaat kymmenen saa paikan torstina käynnistyvään kisaan. Putoaminen oli Iloselle jopa parempi asia kuin lähteä viimeisten joukosta tavoittelemaan Skotlannissa lähes mahdotonsa sijoitusta kärkipäähän. -Hieman sokkona mennään Littlestoneen, caddiena JD ehtii kävellä kentän kuitenkin läpi, Ilonen suunnitteli toisen kierroksen päätyttyä. Samalla kentällä karsivat mm. Jeff Maggert, Barry Lane, Philip Golding, Scott Dunlap ja Jean Hugo. Jarmo Sandelin sekä Alastair Forsyth oli myös ilmoitettu mukaan, he jatkavat kuitenkin taistelua Skotlannissa josta paikka irronnee lähes varmasti ainakin Forsythille. Sandelin tarvitsee sijoituksen kahdeksan joukkoon niistä pelaajista joilla ei oikeutta vielä ole. Skotlannin avoimia johtaa kahden kierroksen jälkeen ylivoimaisesti neljällä lyönnillä Ernie Els. Challenge Tourilla Ari Pasanen on 15:na, ensimmäistä kertaa jatkoon päässyt Jyry Peltomäki 35:s. Pasi Purhonen karsiutui. Naisten EM-kisoissa Suomen joukkue koki toisen tappion, taas luvuin 3-4. Aamupäivän nelinpelit tuottivat tappiot, kolme voittoa viidestä kaksinpelistä ei tilannetta enää kääntänyt. Launtaina on vastassa Englanti sijoista 7-8.

Naisten EM-kisat, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje