Jyry Peltomäki ja Panu Kylliäinen aloittivat hienosti Tanskassa Nykredeit Danish Openin. . Panu Kylliäinen kiersi kentän 71 lyönnillä ja on yhdeksäntenä, Peltomäen tulos 72 riittää sijalukuun 18:s. Viimeisten golfareiden joukossa avauskierrokselle lähtenyt Peltomäki teki kierroksella viisi birdietä ja viisi bogeyta. Kilpailu on Peltomäelle kauden kolmas Challenge Tourilla. Kahdessa aikaisemmassa kilpailussa Peltomäki karsiutui, mutta edellisessä kilpailussa Hollannissa Peltomäki jo väläytti nousukuntoaan toisella kierroksella. Avauskierroksen jälkeen johdossa on Ruotsin Oscar Bergman tuloksella 67 (-5). Peltomäki ja Kylliäinen olivat ainoat suomalaiset, jotka selvittivät Gilleleje Golf Clubin kentän paríin tai sen alle. Kim Wiik ja Pasi Purhonen pelasivat +2 (48:s). Jani Saaren ja Tuomas Tuovisen tulos oli +4 (81:s). Toni Karjalaisen +6 (113:s), Kalle Väinölän +7 (121:s) ja Mikko Maneruksen +10 (148:s) jatkoonpääsy vaatisi melkoista venymistä. Tulostaso oli avauskierroksella melkoisen vaatimaton, sillä jatkoonpääsyyn riittäisi tällä hetkellä tulos +2. Gillelejen kenttä on kärsinyt kuivuudesta ja se oli kova niin väyliltään kuin greeneiltäänkin. Lisäksi kova tuuli vaikeutti melkoisesti peliä. Panu Kylliäisen kierros oli tuloksellisesti varsin tasainen, sillä Kylliäisen kierrokseen mahtui kaksi birdietä ja yksi bogey. Kylliäinen on varsinkin pelinsä tasaisuuteen tyytyväinen. Tämän asian eteen mies onkin viimeiset viikot työskennellyt. – Olen tosi tyytyväinen kyllä kierrokseeni. Kenttä oli mielettömän kova, joten tyytyväinen pitää olla, kun peli pysyi näin hyvin kasassa läpi kierroksen. Yhtään hazardia ei kierrokselle mahtunut ja osuin 15 greeniin, mutta aina se kaksi puttia tahtoi tulla. Tästä on hyvä jatkaa kilpailua eteenpäin, totesi Kylliäinen.
Jyry-Jussi Peltomäki

