26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Naisten Euroopan Tourin kilpailumäärä kasvaa

Annika Sörenstamin odotetaan pelaavan 3-4 ET:n kisaa. Maailmanykkönen kuitenkaan tuskin kisailee Talissa.

Naisten Euroopan Tour julkaisi keskiviikkona kauden 2005 ohjelmansa jossa kilpailumäärä on kasvanut 15:sta 20:een. Nousu ei kuitenkaan ole niin suurta kuin äkkiseltään voisi laskea, sillä jälkimmäiseen määrään on otettu mukaan Solheim Cup sekä World Cup jotka ovat joukkuekilpailuja. Tourin pelaajille, nimenomaan parhaille, on tarjolla kaksi suurkilpailua. Evian Mastersin palkintosumma on lähes kaksi miljoonaa euroa, British Openin yli 1,5 miljoonaa. Suurin osa kisoista tarjoaa palkintopotin jonka suuruus on 165.000- 250.000. Uusia kilpailuja järjestetään Singaporessa ja Thaimaassa, samoin Norjassa, Tanskassa ja Suomessa sekä Itävallassa. Neljä pohjoismaista kisaa muodostavat ”Nordic Svingin”.Valitettavasti vain Walesin kisa on ensimmäisen ja toisen osakilpailun välissä. Talissa pelattavan Finnish Ladies Mastersin päivämäärät ovat 26-28.8. Tour käynnistyy helmikuussa Singaporessa. Kahden hengen joukkueet kokoontuvat toiseeen osakilpailuun Etelä-Afrikkaan.Tour jatkuu tuon jälkeen taas lyöntipelikisoilla Australiassa sekä Thaimaassa, joten kilpailuhaluisten talvikausi on melkoista matkustamista. Suomalaisittain suuri mielenkiinto kohdistuu Minea Blomqvistiin ja hänen tavoitteeseensa nousta Solheim Cup-joukkueeseen. Viimeinen karsintakilpailu on harmittavasti viikkoa ennen Talin kisaa pelattava Norjan osakilpailu. Tämänhetkisellä listalla Minea on seitsemäntenä. Joukkueeseen otetaan 12 pelaajaa, joista nimenomaan seitsemän suoraan ET:n pistelistalta 2004-2005.

Naisten Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje