16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mun tapa pelata – Mulligan tarjoaa tekohengitystä kierrokselle, mutta mistä termi on peräisin?

Presidentitkin turvautuvat niihin. Kaveriporukassakin niille voi olla käyttöä. Sääntöjen mukaista kierrostulosta niillä ei kuitenkaan synny.

Kuten useimmat jo tietävät, mulligan tarkoittaa golfissa uuteen mahdollisuuteen turvautumista silloin, kun ensimmäinen yritys epäonnistuu.

Golfkielessä mulliganista alettiin nykykäsityksen mukaan puhua viimeistään 1930-luvun kuluessa. Yleiskieleen termi alkoi vakiintua sen jälkeen, kun presidentti Dwight D. Eisenhower vaati vuonna 1947 itselleen mulligania golfkierroksella toimittajien seuratessa vierestä.

Sittemmin mulliganit ovat toistuvasti nousseet esiin nimenomaan presidenttien golfista kirjoitettaessa. Esimerkiksi Time ja Sports Illustrated kiinnittivät aikoinaan huomiota siihen, kuinka Bill Clinton saattoi ykkösreiällä lyödä kolmekin avausta ja heittää uuden pallon häpeilemättä peliin myöhemminkin kierroksen aikana.

Venus Williamsin vuonna 2010 ilmestyneeseen Come to Win -teokseen kirjoittamassaan jaksossa Clinton pyrki antamaan omasta golfistaan aivan toisenlaisen kuvan.

”Golfia pelataan PGA:n sääntöjen mukaan ellei niistä yhteisellä päätöksellä päätetä poiketa. Usein päädytään siihen, että pelaajan on itse annettava itselleen rangaistuslyönti. Tapa on myös minun mieleeni.”

Joku voi tietysti myös mielessään kysyä, mitä nuo PGA:n säännöt mahtavat olla.

Osasi Clinton taipumuksilleen nauraakin. Joskus mulligania ottaessaan hän puhui leikkisään sävyyn ”presidentillisestä armahduksesta”.

Mulliganit maistuvat myös presidentin virkaa tällä hetkellä hoitavalle Donald Trumpille.

”Trump reagoi joskus duffattuun lyöntiin laittamalla uuden pallon peliin ja jatkamalla eteenpäin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut”, Sports Illustrated kirjoitti 2017. 

Washington Post oli samoilla linjoilla.

”Trump ottaa vapaasti mulliganeja, tavallisesti useamman kuin yhden kierroksella. Niiden vuoksi on mahdotonta sanoa, mikä oikea kierrostulos tiettynä päivänä on ollut.”

Termin taustalla sukunimi

Termin synnylle on parikin kilpailevaa selitystä. Molemmissa lähtökohtana on sukunimi.

Toisen teorian mukaan nimi tuli Winged Footin golfklubilla vaikuttaneesta David Bernard Mulliganista.

Mulliganilla oli tapana ajaa neljän hengen vakioporukka kentälle yli melkoista röykytystä tarjonneen Victoria Bridgen. Alla oli 1920-luvun alun kapearenkainen Briscoe-avoauto. Rattia pitelevät kädet olivat kovilla.

Yhtenä aamuna Mulliganin kädet olivat ajon jälkeen niin turrat, että hän otti ykköstiillä pikaisesti toisen pallon taskustaan heikosti onnistuneen avauslyönnin jälkeen.

”Mitä oikein meinaat?”, kysyivät pelikaverit yhteen ääneen silmät pyöreinä.

”Annan itselleni uuden yrityksen tasoituksen vuoksi”, Mulligan sanoi ja viittasi käsiinsä.

”Mikäs tuollaisen lyönnin nimi on?”

”Mulligan”, kuului vastaus pienen tuumaustauon jälkeen.

Lupa myönnettiin naurun säestyksellä. Kierroksen jälkeen tapaus herätti vilkasta keskustelua klubilla. Vähä vähältä käytäntö yleistyi ja termi vakiintui käyttöön.

USGA:n tutkijat ovat löytäneet toisenkin Mulliganin. Hän oli John A. ”Buddy” Mulligan, joka toimi 1930-luvulla pukuhuonepalvelijana New Jerseyn Essex Fells Country Clubilla.

Työvuoron päätyttyä Mulliganilla oli tapana lähteä kierrokselle kentän apulaispro’n Dave O’Connellin ja jäsenkuntaan kuuluneen golftoimittaja Des Sullivanin kanssa. Kun avaus ykköstiillä yhtenä iltapäivänä epäonnistui, Mulligan pyysi lupaa uuden draivin lyömiseen, koska kaksi muuta, toisin kuin hän itse, ”olivat jo harjoitelleet koko aamun”.

Mulligan alkoi ylpeänä kertoa klubin jäsenille tarinaa saamastaan uudesta yrityksestä, ja vähitellen nämäkin alkoivat antaa itselleen ”mulliganeja”. Des Sullivan otti termin käyttöön Newark Evening Newsiin kirjoittamissaan jutuissa. Se vauhditti omalta osaltaan termin leviämistä.

Mulliganit ovat löytäneet tiensä myös suomalaiseen klubigolfiin. Monessa kaveriporukassa sellainen suodaan ykköstiillä ilman sen suurempaa numeroa. Tasoituskierroksella tai kilpailussa mulliganin käyttö ei luonnollisestikaan tule kysymykseen.

Toki epäonnistuneen lyönnin voi halutessaan aina uusia, jos pallo päätyy paikkaan, josta peliä ei haluta tai voida jatkaa. Sääntöjen mukaan toimittaessa siitä seuraa kuitenkin lyönti ja lyöntimatka -rangaistus.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)