16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
mainos Ajankohtaista

Monet golfarillekin tutut vaivat yleistyvät iän myötä

Ajoittaiset tai pitkittyneet virtsaamisvaivat ovat tuttuja jopa joka toiselle eläkeikää lähestyvälle miehelle. Useimmiten kyse on eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta. Apu voi löytyä itsehoitotuotteista.

Harva kuusikymppinen kirjoittaa enää pissallaan lumeen. Manneken Pis on muisto vain. Virtsaputkea ympäröivä eturauhanen on iän myötä kasvanut. Putki on käynyt ahtaammaksi, ja suihku on monilla sen verran heikko, että on paras keskittyä housunlahkeiden ja kengänkärkien pitämiseen kuivina.

Suurentunut eturauhanen voi myös painaa virtsarakkoa. Se johtaa tihentyvään virtsaamistarpeeseen ja saattaa aiheuttaa tunteen rakon epätäydellisestä tyhjenemisestä.

Arviolta noin neljä kymmenestä 60 vuotta täyttäneestä miehestä kärsii ainakin jossakin määrin eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta1. 70 vuoden iässä erilaisia virtsaamisvaivoja on jopa kolmella neljästä2.

Vaivat ovat niin yleisiä, että niiden kanssa on turha yrittää elää yksin. Kun oireet alkavat askarruttaa mieltä ja haitata normaalia arkea, on korkea aika kääntyä häpeilemättä lääkärin puoleen.

”Jumala ei ollut putkimies”, totesi arvostettu akateemikkokin aikoinaan housujensa etumusta WC-käynnin jäljiltä kuivaillessaan. Onneksi lääketiede on tullut apuun. Kiusallisiksi käyneitä vaivoja voidaan hoitaa niin lääkkeillä kuin kirurgisestikin.

Lievissä tapauksissa apu saattaa löytyä itsehoitotuotteista. Curbisal on rohdosvalmiste, joka voi lievittää oireita silloin, kun lääkäri ei katso muita hoitovaihtoehtoja toistaiseksi ajankohtaisiksi. Vaikuttavana aineena on sahapalmun kuivatuista hedelmistä (Serenoa repens) valmistettu uute.

1 http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi11010
2http://www.curbisal.fi/tietoa-eturauhasvaivoista/#panel3

Hyvä tietää

  • Yöllinen virtsaneritys lisääntyy luontaisesti iän myötä. Useimmat yli 60-vuotiaista käyvät pissalla yhden kerran yössä. Jos tarve ei ole tiheämpi eikä muita oireita ole, asialla on turha vaivata päätään.
  • Arviolta lähes joka toinen 60 vuotta täyttänyt mies kärsii ainakin jossakin määrin eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta. Ensimmäiset oireet voivat ilmaantua jo huomattavasti varhaisemmin.

Tyypillisiä oireita

  • Heikentynyt virtsasuihku
  • Vaikeudet virtsaamisen aloittamisessa
  • Tihentynyt virtsaamistarve
  • Tunne rakon vaillinaisesta tyhjentymisestä
  • Virtsan tiputtelu
  • Ponnistelun tarve virtsatessa
  • Unen toistuvasti keskeyttävä virtsaamistarve öisin

Vakavammat sairaudet suljettava pois

Eturauhasvaivoista on hyvä keskustella lääkärin kanssa viimeistään oireiden pitkittyessä ja aina silloin kun ne vaivaavat mieltä. Tutkimuksella varmistetaan, että kyse on eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta. Uusintakäynti on paikallaan, jos oireet muuttuvat lyhyessä ajassa vaikeammiksi.

Curbisal on kasvirohdosvalmiste lieviin eturauhasvaivoihin. 1 kapseli päivässä riittää. Vaikuttava aine sahapalmun hedelmäuute. Tutustu huolella pakkausselosteeseen ennen käytön aloittamista. Varmista lääkkeen sopivuus itsellesi apteekista. 20.3.2019.  Markkinoija Orkla Care Oy. Lisätietoja www.curbisal.fi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje