16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvistin peli kaatui heikkoon jaksoon

Pysyykö Luke Donaldilla pallo hallussa Honda Classicin päätöspäivänä? © Getty Images

Minea Blomqvist viettää 21-vuotissynttäreitään kentän laidalla. Louise Stahle pääsi Meksikossa päätöskierrokselle.Minea Blomqvistin toinen kierros Meksikossa käynnistyi kahdella parílla, edellispäivänä tuloksena samoilta reiíltä olivat bogeyt. Lunta alkoi tulla tupaan kolmosella ( bogey), mutta maailma musten täysin reiíllä 5-9 joilla tuloksena oli kolme tuplabogeyta ja kaksi bogeyta. Avauspäivän paríin pelannut Minni kiersi Bosque Real Country Clubin kentän ulosmenon tulokseen 45 lyöntiä. Tämä on Blomqvistin ammattilaisuran heikoimpia yhdeksikköjä, viiden reiän jakso varmasti ”ennätys”. Pelikaveri Candie Kung lähti kierrokselleen tasatuloksesta Minean kanssa ja meni päinvastaiseen suuntaan pelaten 32. Sisääntulo sujui Minealta hienosti, hän teki kaksi birdietä ja ennen viimeistä reikää eli vielä mahdollisuus jatkopaikasta. Edellispäivänä birdien tällä par-viitosella tehnyt suomalainen löi kuitenkin kuusi kertaa ja sai yhteistuloksen 72-80 jolla putosi kolmen lyönnin erolla. Taiwanin Kungin vire piti loppuun asti, tuloksella 68 hän nousi 19:lta sijalta neljänneksi. -Eipä tosiaan ollut mikään nappisuoritus. Ote herpaantui parin epäonnistumisen jälkeen. Aloin nähdä vain huonoja suorituksia mielessäni ja peli karkasi. Nyt voi ainakin hetken juhlia synttäreitä ja valmistautua jo sunnuntaina seuraavaan karsintaan,Minea mietti kierroksen jälkeen. Kilpailun kärjessä on 14 lyöntiä Mineaa paremmalla tuloksella kolmikko Annika Sörenstam, Paula Creamer ja Mi Hyun Kim.19-vuotias Creamer haluaa varmasti näyttää Sörenstamin avauskilpailussa tulevan kaapin paikan Tourilla, Kim ei välttämättä jää nurkkaruusuksi hänkään, korealaisella on tilillään viisi LPGA Tourin voittoa. Blomqvistin urakka jatkuu jo maanantaina Arizonan kisan karsinnoilla joista pääsee kaksi varsinaiseen kisaan. Mukana karsintavaiheessa on jo kovia pelaajattaria sillä omalla kategoriallaan Blomqvist oli loppuviikosta 33:s varamies. Pelaamistaan kolmesta maanantaikarsinnasta Minea on voittanut kaksi, ensimmäisessä hä jäi selkeästi kärjen taakse. Annika Sörenstam puolustaa Meksikon kilpailun lisäksi voittoa myös Arizonassa jossa hän opiskeli neljä vuotta.

Luke Donald johtoon Honda Classicissa

Floridassa pelataan Honda Classicia jossa David Toms (76) joutui kolmannella kierroksella luopumaan johtopaikastaan. USA:ssa vain kerran voittanut Luke Donald (68) oli päivän tähti. Hän saa pelikaverikseen samassa tuloksessa olevan Billy Mayfairin joka on voittanut Floridassa amatööriaikoinaan isoja kisoja. Donald voitti tulokaskaudellaan 2002 kilpailun jossa viimeisenä päivänä ei pelattu sateen johdosta. Nyt on varmasti kova näyttöhalu ja Mayfairin kanssa pelatessaan englantilainen on selkeä suosikki. Takana olevia ei kuitenkaan sovi unohtaa. Ruotsin Daniel Chopra sekä Mathias Grönberg ovat hyvin kärjen tuntumassa.David Toms hamuaa hänkin voittoa, eroa on kolme lyöntiä. Padraig Harrington epäonnistui lauantaina mutta eroa kärkipariin on vain viisi lyöntiä, viimevuonna voittaessaan irlantilainen ajoi päätöspäivänä seitsemän lyönnin eron kiinni. Euroopan Tourin kisassa Singaporessa isäntämaan Mardan Mamat on ollut keulassa koko kisan ajan.Maailmanlistan 528:s on sunnuntaina ison mahdollisuuden edessä, paineetkin ovat valtavat kun hän pyrkii pitämään Nick Doughertyn, Charlie Win sekä Ross Fisherin takanaan. Keniassa Roope Kakko on noussut kisan edetessä. Lauantaina hän teki tuloksekseen 69 ja on 16:s. Johtavaan pelaajaan on eroa kahdeksan lyöntiä, kakkoseen vain viisi.

Kenian kilpailu, Challenge Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje