Minea Blomqvist saa seurata Turtle Bay alueen Palmer Coursella pelattavaa SBS Openia katsomosta. LPGA Tourin kauden avauskilpailuun oli kaksi paikkaa tarjolla maanantaikarsinnasta, Minea ei kuitenkaan ollut kärkipäässä. -Ei mennyt ihan nappiin, treeniviikko tässä on edessä. Luotto omaan tekemiseen on alhaalla kun lyöminen tuntuu vähän hankalalta, Minni viestitti tiistaiaamuna Hawaijin kuulumisinaan. Tarkkoja tuloksia karsinnoista ei ollut tässä vaiheessa saatavissa. SBS Openin suurimmat suosikit ovat viimevuotinen voittaja Jennifer Rosales, Karrie Webb, Julie Inkster sekä karsinnat syksyllä voittanut Ai Miyazato Minea Blomqvist osallistuu myös viikon kuluttua maanantaina pidettävään Fields Open in Hawaii- kilpailun karsintaan. Kauden kolmas kilpailu pelataan maaliskuun alussa Meksikossa ja siihen Blomqvistin pitäisi mahtua mukaan rajoitetulla pelioikeudellaan ilman karsintoja. Ennen Suomeen tuloa hän osallistuu vielä maaliskuun puolivälissä Arizonan kilpailuun, joka sen karsintoihin tai suoraan varsinaiseen kisaan. Minea on osallistunut LPGA Tourin kilpailuihin kolme kertaa. Nämä ovat kuitenkin olleet Euroopan kisoja, kahdesti British Open sekä Evian Masters kesällä 2005.
Minea Blomqvistin LPGA Tourin avaus siirtyi ainakin viikolla.