Minea Blomqvist pelasi New Jerseyssä jälleen ilahduttavan hyvän kilpailun. Sijoitukset kohenivat päivä päivältä, T33 – T27 – T18, ja saavat taatusti kriittisimmätkin golfin ystävät vihdoinkin uskomaan, että Minea on ottamassa paikkansa kiertueen runkopelaajien joukossa. Viikonvaihteen päätteeksi hän tienasi hyvällä pelillään n. 22 000 dollaria, ja sijoitus kiertueen ansiolistalla on jo 19:s. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta, ja näyttää siltä, että vapautuneen oloinen suomalainen on nyt mennyt sen usvaisen verhon läpi, joka esti häntä esittämästä estradilla parin vuoden ajan parhaita puoliaan. Jatkoa on syytä odottaa vähintään yhtä optimistisena, ja lienee vain ajan kysymys, milloin taitava Blomqvist alkaa kolkutella sijoituksia kymmenen kärkeen. Taito ja mieli ovat nyt kohdallaan, puhumattakaan positiivisesta asenteesta, jota häneltä ei ole koskaan puuttunut. Lorena Ochoa ei ollut eilen ihan parhaassa iskussaan, tehden hänelle epätavallisen vähän birdieitäkin – 3. Se riitti kuitenkin niukkaan yhden lyönnin voittoon ennen kakkosijaa jakanutta viittä pelaajaa – Morgan Pressel, Catriona Matthew, Na Yeon Choi, Brittany Lang ja Sophie Gustafson. Ochoan voitto oli kolmas peräkkäinen Sybase Classicissa. Se oli samalla ensimmäinen kolmen voiton putki kiertueen samassa kilpailussa sitten vuoden 2005. Voitollaan 300 000 dollaria Sybase Classicissa ansainneen Ochoan tienestit merkitsivät sitä, että hän rikkoi peliansioissaan 12 miljoonan dollarin rajan ennätyksellisen nopeaan tahtiin. Meksikolainen tarvitsi siihen reilut viisi vuotta, kun aikaisempaa ennätystä hallussaan pitänyt Annika Sörenstam tarvitsi vastaavaan temppuun yli yhdeksän vuotta. Eilinen voitto oli Lorena Ochoalle jo kauden kuudes, ja kautta aikain 23:s koko kiertueella. Marko Kuivasaari (19.5.2008)
Ochoa keulille New Jerseyssä,, myö,s Blomqvist paransi
Maailmanlistan ykkönen, Lorena Ochoa laittoi lauantaina hieman isomman pykälän päälle ja harppasi avauskierroksen sijalta T4 kilpailun johtoon, lyöden koko päivän parhaan tuloksen, 67 lyöntiä. Ochoan lähimmät jahtaajat ovat perjantain sateiden vuoksi 54 reikäiseksi kilpailuksi muutetussa turnauksessa kahden lyönnin päässä kärkkyvät ja kakkossijaa jakavat Teresa Lu sekä Sophie Gustafson. Ochoa aloitti kierroksensa kympiltä, edeten kuusi ensimmäistä reikää parissa. Väylältä 16 (päivän 7:s) lähtien hän onnistui tekemään kolme peräkkäistä birdietä ja ponnisti samalla itsensä kohti johtopaikkaa. Etusysin birdiet kirjattiin vielä kolmos- ja viitosväylille. Mikäli Ochoa voittaa Sybase Classicin, tulee hänestä ensimmäinen pelaaja LPGA Tourilla sitten vuoden 2005, joka on pystynyt voittamaan kolmesti peräkkäin yhden ja saman kilpailun. Annika Sörenstam voitti McDonald´s LPGA Championshipin vuosina 2001-2003 putkeen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Upper Montclairin kentällä pelattavan kilpailun johdossa ollut Sörenstam pelasi lauantaina 73, ja tippui tässä vaiheessa sijalle T7. Minea Blomqvist ylsi eilenkin mukavaan suoritukseen. Bogey-merkintöjä kirjattiin kaksi enemmän kuin torstaina, mutta yhtä monta birdietä piti suomalaisen scoren lopulta par-tuloksessa, 72. Tuloksella -1 heltiää nyt jaettu 27:s sija. Asetelmat ennen finaalikierrosta ovat Minean kannalta kaikin tavoin hyvät, sillä hänellä on kymmenenkin kärkeen matkaa vain kaksi lyöntiä. Marko Kuivasaari (18.5.2008)
Sade pilasi perjantain pelit LPGA Tourilla
Rankan sateen tärvelemällä kentällä ei ollut loppujen lopuksi enää mahdollista jatkaa peliä ensimmäisen keskeytyksen jälkeen, vajaat neljän tuntia kilpailun käynnistymisestä, vaan kaikkien pelaajien senhetkiset tulokset mitätöitiin. KIlpailun kärjessä on ensimmäisen kierroksen jälkeen kolme naista tuloksellaan 67 – Annika Sörenstam, Song Hee-Kim ja Rachel Hetherington. Minea Blomqvist on sijalla 33, pelaten avauskierroksella 71. Marko Kuivasaari (17.5.2008)
Annika Sö,renstam vahvassa vireessä, New Jerseyssa
Kaksi edellistä kisaansa voittanut Annika Sörenstam on saanut kauden edetessä todella hyvän vireen peliinsä. Torstaina hän kiersi Upper Montclair Country Clubin kentän tulokseen 67 jolla heltisi johtopaikka Song-Hee Kimin sekä Rachel Hetheringtonin kanssa. Kaksi edellistä New Jerseyn kilpailua voittanut Lorena Ochoa on lyönnin päässä. Asetelma on hyvin herkullinen, alkukaudesta jokaisessa kisassa reilusti Ochoalle hävinnyt Sörenstam on kukistanut tämän viidellä perättäisellä kierroksella. Edellisviikolla hän jätti seuraavan pelaajan seitsemän lyönnin päähän. Minea Blomqvist aloitti myös mainiosti. Tulos 71 toi 33:n sijan, väyliin Minni osui mainiosti 12/14, viheriöihin vain kohtuullisesti (11x). Edellisvuonna hän pelasi samalla kentällä 77-77 ja karsiutui selvästi. Nyt on kauden kahdeksas jatkoonpääsy kymmenennessä kisassa käden ulottuvilla.
Annika Sö,renstam lopettaa uransa kauden 2008 jä,lkeen
Annika Sörenstam ilmoitti tiistaina, että hänen pitkä, vuonna 1992 alkanut uransa ammattilaisena on kauden päättyesssä ohi. Sörenstam pelaa LPGA Tourin loppuun. Monet asiantuntijat olivat veikkailleet, että Sörenstam lopettaisi syksyllä 2009 Solheim Cupin jälkeen. -Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt lopettaa pelaamisen. Koska rakastan golfia niin paljon, on päätöksen tekeminen ollut raskasta, mutta se tuntuu oikealta. Haluan perustaa perheen ja keskittyä muihin, golfia lähellä oleviin liiketoimiini, Sörenstam perusteli tiistaina lehdistötilaisuudessaan. Sörenstam on parin viimeisen vuoden aikana kehittänyt melkoisesti ”brändiään”, hänen alalla pitkään vaikuttanut kihlattunsa toimii tähden managerina. Sörenstamilla on nimeään kantava Golf Academy, vaatemallisto sekä molemmin puolin valtamerta kilpailu joita hän emännöi. Sörenstamilla on myös kentänsuunnittelubusineksia ympäri maailman. Hänellä on viikonlopun Virginian voiton jälkeen tilillään 72 LPGA Tourin kisan voittoa, Cathy Whitworthin 88 ykköstilan saavuttaminen jää ilmoituksen jälkeen haaveeksi. Iloinen asia tähden kannalta on se, että hän lähtee Tourilta todellisena tähtenä. Edellisvuoden voitoton kausi LPGA Tourilla oli loukkaantumisesta huolimatta tuloksellisesti katastrofi. Kuluvalla kaudella Sörenstam on voittanut jo kolmasti, helppo veikkaus on sekin, että ykköstiloja tulee vuoden mittaan lisää. Varmaa on myös se, että Sörenstamin vatsanseutua tutkaillaan ja kuvataan jo kuluvalla kaudella erittäin tarkasti.Seuraava ilmoitusasia Annika Sörenstamin osalla on hyvin suurella todennäköisyydellä ilmoitus tulevasta perheenlisäyksestä. Ehkä jo kauden 2008 aikana, ovathan monet pelaajat tehneet erittäin hyviä tuloksia raskausaikanaan. Viikonloppuna Sörenstam pelaa New Jerseyssa Sybase Classic kisan jonka hän on voittanut vuosina 1998 ja 2000. Viimevuonna tähti ei päässyt mukaan selkävamman vuoksi, ykköseksi pelasi Lorena Ochoa joka on hurjan vireeseen nousseen Sörenstamin ohella ykkössuosikki. Minea Blomqvist karsiutui edellisviikolla. New Jerseyn kisa on hänelle LPGA Tourilla kauden kymmenes, Australian ET kisat huomioiden 12:s. Karsiutumisia on vain kaksi, joten esitykset ovat olleet huomattavasti aiempia vuosia tasaisempia.