26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist nousi Espanjassa

Minea Blomqvistilla on neljä lyöntiä matkaa kymmenenteen sijaan.

Minea Blomqvist nousi Espanjan avoimen mestaruuskilpailun parhaaksi suomalaisgolfariksi lauantaina Castellónissa. Blomqvist on pelannut Panorámica Golf & Country Clubin kentällä tasaisesti, sillä hänen kaikki kolme kierrostaan mahtuvat yhden lyönnin sisään. Blomqvist on ennen sunnuntain päätöskierrosta tilanteessa kaksi alle parin tuloksellaan 214 (72-71-71). Euroopan kiertueen viidennen osakilpailun tulostaso on kuitenkin sen verran kova, että Blomqvist on vasta jaetulla 32. sijalla ennen sunnuntain päätöskierrosta. -Nyt pelini oli jo vähän vapautuneempaa, vaikka kierrostulos ei parantanutkaan perjantaista. Onneksi turha pelkääminen jäi pois, vaikka vieläkin kaipaan lisää agressiivisuutta esitykseeni. Birdiet kun eivät itsestään ilmesty tuloskorttiin, ne pitää tehdä, filosofoi 20-vuotias Blomqvist kierroksensa jälkeen. Kisan hyvin aloittanut Riikka Hakkarainen menetti asemiaan pelattuaan lauantaina neljä yli parin. Hän putosi tilanteeseen yksi yli parin ja on jaetulla 49. sijalla yhteistuloksella 217 (70-71-76). Pia Koivuranta on Hakkaraisen kanssa tasoissa tuloksellaan 217 (72-71-74). Perjantaina parhaiten suomalaisista onnistunut Ursula Wikströn ( os-Tuutti) romahti kolmannella kierroksella, kun hän pelasi kuusi yli (78). Hän on jäänyt kahden karsintakierroksen jälkeen jatkoon selvinneistä pelaajista viimeiseksi eli sijalle 65 tuloksellaan 221 (74-69-78). Kisan viides suomalaisedustaja Jenni Kuosa ei selvinnyt kahden karsintakierroksen jälkeen jatkoon. Espanjan avoimen turnauksen johdossa jatkaa huippukierroksen 63 (-9) perjantaina pelannut Tanskan Iben Tinning, mutta hän on joutunut päästämään rinnalleen lauantaina parhaiten onnistuneen Ranskan Fany Schaefferin. Ranskatar pelasi kolmannen kierroksen 67 lyönnillä, kun Tinning joutui tyytymään kolme lyöntiä heikompaan esitykseen. Kumpikin on tilanteessa 13 alle parin yhteistuloksella 203. Kolmantena on toinen ranskatar Marine Monet, joka on kärkikasikosta kahden lyönnin päässä lukemin 205 (-11). Vaikka kilpailun tulostaso on pysynyt kovana, näkyy panosten kasvaminen lyöntimäärissä. Kahtena ensimmäisenä päivänä pelattiin reilusti yli 20 alle 70 lyönnin kierrosta, kun lauantaina enää yhdeksän kilpailijaa selvittä kentän kuutosella alkavalla tuloksella. Minea Blomqvist on neljä lyöntiä kymmenennestä sijasta joka toisi suomalaistoivolle Solheim Cup -pisteitä. Blomqvisti on karsintalistan 11:s, seitsemän parasta saa suoran paikan USA:ssa syyskuussa pelattavaan kisaan.

Espanjan avoimet

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje