26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist kaipaa aggressiivisuutta peliinsä

Minea Blomqvist aikoo perjantainta pelata avauskierrosta aggressiivisemmin.

Espanjan avoimissa mestaruuskilpailuissa on pelattava reilusti alle parín pärjätäkseen. Torstaina 22 kilpailijaa pelasi kierroksensa alle 70 lyönnillä, isäntämaan edustajat aloittivat vahvasti sillä kärkipaikan jakavasta nelikosta kolme on espanjalaisia. Espanjattaret Carmen Alonso Fuentes, Marta Prieto ja Ana Belen Sanchez sekä Ruotsin Linda Wessberg pelasivat Castellónin Panorámica Golf & Country Clubin kentän tulokseen 66, joka on kuusi alle parin. Suomalaisista onnistui ensimmäisenä kilpailupäivänä parhaiten Riikka Hakkarainen, joka on tuloksellaan 70 (-2) jaetulla 23. sijalla. Lähestulkoon kotikentällään pelaava Riikka Hakkarainen aloitti kierroksensa upeasti heti kahdella peräkkäisellä birdiellä . – Alku oli superhyvä, mutta sitten olikin jo vähän hiljaisempaa, totesi Riikka rauhalliseen tyyliinsä heti kierroksen jälkeen. Hakkarainen oli avauskierroksellaan tarkkana, sillä hän osui avauksillaan väylille 12 kertaa 14 mahdollisesta. Myös Riikan lähestymiset onnistuivat erinomaisesti, sillä hän ”missasi” ainoastaan yhden viheriön koko kierroksella. – Näihin lukuihin ei voi olla kuin tyytyväinen, jatkoi Riikka. – Oli mukava pelata taas pitkän tauon jälkeen ja varsinkin kun kenttä on melkein toinen kotikenttäni. Huomenna vaan kaasu pohjaan, niin kyllä tästä hyvä tulee, päätti Riikka. Minea Blomqvist ja Pia Koivuranta ovat jaetulla 50. sijalla pelattuaan päivän kierroksen tasan pariin (72). Ursula Tuutti pelasi kaksi yli parin (74) ja on jaetulla 72. sijalla. Lyönnin Tuuttia heikommin (75) kentän kiertänyt Jenni Kuosa on jaetulla 88. sijalla. Japanin kiertueen osakilpailusta Tokiosta suoraan Espanjaan siirtynyt Blomqvist valitteli kierroksensa jälkeen uskalluksen puutetta. -Pelaamiseni oli turhaa pelkäämistä. Olin liian usein epävarma mailavalinnoistani ja se heikensi keskittymistäni, manaili 20-vuotias Blomqvist, joka on kuluvalla kaudella yltänyt parhaimmillaan 11. sijalle Euroopan kiertueen kisoissa. -Päivä oli aika tasapaksu. Kierros ei sisältynyt sen kummemmin suuria onnistumisia kuin katastrofejakaan. Jatkossa pitää ryhdistäytyä ja saada agressiivisempi ote tekemiseen, puhisi Blomqvist, jonka saldona oli kolme birdietä , kolme bogia ja 12 paria. ET:n rahalistalla Blomqvist on kuluvalla kaudella 16:s, Solheim Cup-pisteissä 11:s.

Naisten Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje