Minea Blomqvist pelasi LPGA Tourin kisassa Las Vegasissa perjantaina kierroksensa aamupäivällä. Edellisessä ryhmässä kiersi maailmanlistan kolmonen Paula Creamer joka sai hengen päälle ja teki avauskierroksensa 70 lyönnin jatkeeksi tuloksen 64. Minea oli torstain jälkeen 23:s tuloksella 69. Toinen kierros lähti tuloksellisesti hyvin liiikkeelle, toisen reiän bogeynsa Minea korvasi kolmella birdiellä ja nousi tulokseen viisi alle, 12:n reiän jälkeen hän oli tukevasti 20:n joukossa, vain kolmen lyönnin päässä Creamerista. Loput kuusi reikää olivat Minnille vaikeita, tuloskorttiin tuli kolme bogeyta ja yhteistulokseksi 73. Sijaluku oli tuolloin 57:s ja jatkopaikka näytti jopa uhatulta kovan tulostason johdosta. Se kuitenkin parani iltapäivän pelaajien kiertäessä aamupäivää vaatimatttomammin tuloksin. -Minulla oli kierroksella sellainen pelkurin fiilis. Lyönnin kanssa on hieman ongelmia ja se aiheuttaa sen, että itseluottamus ei ole riittävällä tasolla. Lyöntitilanteessa ei ole uskallusta. Tästä jatketaan päätöskierrokselle, tärkeää oli päästä jatkoon, viestitti Minea kierroksensa jälkeen. Blomqvistille jatkoonpääsy oli toinen kolmannessa kisassa. 17:s tila on vain kolmen lyönnin päässä, kympin joukkoon nouseminen vaatisi jo superkierrosta. Kilpailussa pelataan siis vain kolme kierrosta. Kärkipaikan kisassa säilytti kahdesti uusinnassa kuluvalla kaudella hävinnyt Lorena Ochoa (-13). Brittany Lincicome on kahden lyönnin päässä, Paula Creamer kärkkyy kolmantena. PGA Tourin kilpailussa Jim Furyk nousi kahden kierroksen jälkeen kärkeen Harbour Townissa Etelä-Carolinassa. Vuoden 2003 US Openin ykkönen on pelannut alkaneella kaudella vahvasti, plakkarissa on jo kaksi kolmatta tilaa. Lyhyt ja tarkkuutta vaativa Hilton Headin kenttä sopii erittäin hyvin Furykille. Kahden lyönnin päässä on Australian muutaman vuoden takainen junioritähti Aaron Baddeley. Ernie Els paransi toisella kierroksella (71-67), mutta hän on seitsemän lyöntiä Furykia jäljessä.
Minea Blomqvistilla oli toisella kierroksella haasteita lyöntinsä kanssa Las Vegasissa. Kuva Talin ET kisasta 2005.