26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Miksi minä pelaan golfia?

13-vuotias Pauli sai taksvärkkipäivänä tehtäväkseen pohtia, mikä golfissa innostaa.

Sain greencardin, kun olin 6-vuotias. Silloin kun opin seisomaan ja pysyin pystyssä, minun isini antoi minulle muovimailat joilla “löin palloa”.

Suoritin oman greencardin kaverini kanssa yhdessä Pickkalassa. Meillä oli kaikkia oma keksimiä nimiä eri mailoille esim. Draiveri oli draku, ja drakulla lyötiin juuri ja juuri 50 metriä. Sitä on joskus hauska muistella nykyään. On hauskaa kuitenkin, miten en muista enempää eri nimityksiä mailoille.

Ensimmäiset kisani oli kun olin noin 9-vuotias. Sinä samana kesänä tuli ensimmäinen voittoni, en toisinaan silloin treenannut ollenkaan. 11-vuotiaana aloin edes jotenkin treenata, kävin Tapiola golfin junnutreeneissä ja pelasin kisoja. Golfin treenamiselle ei ollut paljoa aikaa, sillä silloin aikaa vei salibandy. Kun olin 12, sain kutsun Selänne & Piltz golf academyyn. Sen jälkeen olen treenannut kunnolla ja nyt saan nähdä mihin se johtaa.

Golf on innostanut minua siksi, sillä se on hauskaa ja saa viettää aikaa muiden kanssa. Se on hauska huomata, miten kehityn ja kuinka saan lyötyä faden jos haluan. Kavereiden kanssa on kiva pelata. Tykkään pelata naapurini kanssa ja omien vanhempien.

Silloin kun kaikilla kouluilla oli viime vuonna etä-opetusta, menin ennen koulua naapurini kanssa pelaamaan 9-reikää. Se piristi, kun kevät aamuna saa pelata ja sen jälkeen mennä kouluun. Silti paras aika pelata golffia on mielestäni iltapäivä. Tasoitukseni viime kesän alussa oli 34. Sain sen kesän aikana tiputettua 19.3:een. Tämän kesän tasoitus tavoitteeni on 10 tai alle.

Olen pelannut aika monia kenttiä, niistä lempparini Suomessa on Tapiola golf ja Kytäjä. Ulkomailla on Pärnu Bay, sillä se on hieno ja kulkee rantaa pitkin, tämä kenttä sijaitsee virossa.

Golf on hauska laji ja tulen pelaamaan sitä koko elämäni, jos pystyn.

Jutun on kirjoittanut 13-vuotias Pauli Markkanen, taksvärkkipäivänä. Pauli on Pohjois-Tapiolan yläkoulussa. Koulu lahjoittaa taksvärkkipäivän tuoton Amnesty International Suomen osastolle.  

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje