26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Korhosen sakkotuomio ylinopeudesta ei muuttunut hovioikeudessa  

Mikko Korhonen harmittelee ajamaansa ylinopeutta, mutta muistuttaa että asia on hänen puolestaan loppuunkäsitelty. Arkistokuva: Getty Images

Ylinopeudesta ei aiheutunut konkreettista vaaraa, eikä kyseisellä suoralla ollut muuta liikennettä ja risteyksiä.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi joulukuussa 2019 ammattilaisgolfari Mikko Korhosen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 100 päiväsakkoon. Kokonaisuudessaan maksettava summa on 13 900 euroa.

Syyttäjä oli tyytymätön tuomioon ja vei tapauksen hovioikeuteen. Rangaistus kuitenkin pysyi sakkorangaistuksena, koska Korhosen ajo ei aiheuttanut konkreettista vaaraa, eikä kyseisellä suoralla ollut muuta liikennettä eikä risteyksiä.

Korhonen ajoi syyskuussa 2019 Hyvinkäällä ylinopeutta. Tieosuuden nopeusrajoitus oli 70 kilometriä tunnissa ja Korhosen nopeus tapahtumapaikalla oli 167 kilometriä tunnissa.

”Myönnän ajaneeni huomattavaa ylinopeutta. Näin ei tietenkään olisi saanut tapahtua ja asia harmittaa minua kovasti. Maksoin tapauksen johdosta aiheutuneet sakot, ja sen jälkeen asia on puolestani loppuunkäsitelty”, Mikko Korhonen sanoi.

Tapahtumapaikka oli suora, pitkä peltomainen tieosuus ja tapahtuma-aikana oli hyvät keliolosuhteet sekä hyvä näkyvyys.

Mikko Korhonen ei kommentoi tapahtunutta enempää. Hän osallistuu torstaina Walesissa Celtic Manorin kentällä alkavaan European Tourin kilpailuun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje