Mikko Iloselle avautui hivenen yllättäen paikka Itävallan Euroopan Tourin kilpailussa joka pelataan Fontana Golf Clubilla Wienin lähistöllä. Itävallassa pelataan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ET:n kisa. Fontanan kentällä on järjestetty viimeisen kolmen vuoden ajan kuitenkin Challenge Tourin kisa, vuonna 2004 Roope Kakko oli hienosti toisena isäntämaan Markus Brierin voittaessa. Nyt palkintopotissa on 1,3 miljoonaa euroa ja mukana on yllättävänkin paljon tähtiä, jopa US Openiin seuraavalla viikolla osallistuvat Colin Montgomerie, Thomas Björn, Miquel-Angel Jimenez sekä Paul McGinley. Viimekaudella ET:lla 154:ksi jäänyt Ilonen ei onnistunut syksyn karsinnoissa ja viisi kautta kestänyt ensimmäinen työrupeama päätourilla katkesi. Alkuvuoden Ilonen on pelannut CT:lla ilman menestystä, hän on rahalistalla 99:s. Ilonen on pelannut ET:lla noin 120 kilpailua, ansainnut 820.000 euroa ja sijoittunut kahdeksan kertaa kymmenen joukkoon, viimeksi maaliskuussa 2005 Madeiralla. Sunnuntaina olit vielä menossa Tanskan CT kilpailuun, nyt Itävaltaan ET:n kisaan. Millaisin ajatuksin? -Pääsin Itävaltaan omalla kategoriallani. Mietin hetken tilannetta mutta päätin lähteä mukaan.Olen kuullut paljon hyvää pelaajilta tapahtumasta ja kentästä . -Seuraavalla viikolla pelaan Ranskassa ET:n ja CT:n yhteiskisan. Kunto tuntuu hyvältä, olen saanut hyviä harjoituspäiviä alle, menstystä lähden tietysti hakemaan, Ilonen kertoi maanantaina. Onko harjoittelussasi ollut jokin erikoisteema? -Puttia olen hionut melkoisesti ja sainkin siihen hyvän oman ajatuksen joka tuntuu toimivan. Olen tehnyt melkoisen pitkiä päiviä ja puttitreenejä Vanajanlinnassa ja Kytäjällä. Sinulla on kortti CT:lle, miten paljon pelimahdollisuuksia ET:lle voi kauden mittaan avautua? -Talvella olisi ollut mahdollista päästä Etelä-Afrikkaan, olin silloin kuitenkin Etelä-Amerikassa. On kaiketi mahdollista päästä Moskovan kilpailuun, en tarkkaan tiedä. Pääfokus on kuitenkin CT:lla. British Open pelataan samalla kentällä jossa voitit British Amateurin melko tarkallee kuusi vuotta sitten. Missä Ilonen karsii Openiin? -Kilpailu kiinnostaa kovasti ja luonnollisesti menen mukaan karsintoihin. Päivämäärä ja kenttä ei ole vielä lopullisesti selvillä. Se on ymmärtääkseni samalla ”keikalla” kun CT:lla pelataan Skotlannissa kisaa. Mitä kristallipallosi näyttää, missä Mikko Ilonen pelaa kauden 2006 jälkeen? -Toivon pääseväni ET:lle takaisin. Mielestäni kuulun sinne taitojen puolesta. Paketti harjoittelun ja pelaamisen osalta on kunnossa, talvella pitämäni kuukauden tauko golfista antoi perspektiiviä. Motivaatio on varmasti kunnossa ja golf on sikäli reilu peli että tässä pääsee kyllä oikealle Tourille jos vaan peli kulkee. Olen luottavainen. Järjestät kesällä myös nimeäsi kantavan juniorikilpailun Mikko Ilonen Junior Openin Vanajanlinnassa -Olemme Vanajanlinnassa järjestäneet junnuleirejä. Nyt on kunnon kisan vuoro. Kaksipäiväisen kisan yhteyteen on tarkoitus rakentaa mukavaa ohjelmaa ja yhdessäoloa. Voittajat pääsevät lisäksi Ruotsiin pelaamaan kanssani. Uskon että tästä tulee osallistujille kiva kokemus. Viimekaudella Mikko Ilonen oli ET:n ahkerin kilpailija, hän osallistui myös US Openin sekä British Openin karsintoihin. Kauden päätteeksi tulivat lisäksi ET:n karsinnat ja tammikuussa epäonnistunut Aasian Tourin esikarsinta. Kuluvalla kaudella hän on pelannut CT:lla kuusi kisaa, päässyt viidesti jatkoon, paras sijoitus on 34:s. Toivottavasti ”tuttu” ET:n ympäristö sytyttää Ilosen hyvään vireeseen. Varmasti se ainakin piristää henkisesti ykköstourilla viisi vuotta kautta pelannutta Mikko Ilosta. Kilpailussa on kaksi suomalaista mukana, Toni Karjalainen pelaa kauden yhdeksännen ET:n kisansa. Suomalaispelaajien putterien on syytä olla lämpiminä alkureiíltä asti. Kahtena edellisellä kaudella voitttotulokset samalla kentällä CT:n kisassa ovat olleet 23 ja 19 alle parín.
Mikko Ilonen saa mahdollisuuden näyttää taitojaan tutulla Tourilla © Getty Images