Euroopan Tourilla on kuluvalla kaudella leivottu jo kymmenen ensikertalaisvoittajaa. English Openisssa tämä määrä saattaa hyvinkin kasvaa, mukana on paljon läpimurtoaan hakevia pelaajia, monien tähtien valmistautuessa jo toisaalla US Openiin. Mikko Ilonen pääsee mukaan kauden seitsemänteen ET:n kilpailuunsa, saldo on toistaiseksi kohtuullista parempi, kolme jatkoonpääsyä ja kolme karsiutumista. Forest of Arden kentällä Ilonen saa vastaansa Englannin tuoreen ykköspelaajan, jo neljä kisaa kaudella voittaneen Justin Rosen, kaksinkertaisen kilpailun ykkösen Darren Clarken, Lee Westwoodin, Philip Pricen sekä Paul McGinleyn. Ilosta voi rohkaista tieto, että vuonna 1996 Anssi Kankkonen saavutti samalla kentällä samassa kisassa kautta aikojen toiseksi parhaan suomalaissijoituksen ollen seitsemäs. Eroa voittajaan oli tuolloin vain kuusi lyöntiä. Yksittäinen hyvä sijoitus ei Kankkoselle riittänyt, hän ei onnistunut uusimaan Tour-korttiaan seuraavalle kaudelle. Ilonen on ollut lyhyellä urallaan jo kahdesti yhdeksäntenä, British Openissa hän jokoi tuota sijaa mm. Tiger Woodsin kanssa, Portugalissa keväällä kisa päättyi kahden kierroksen jälkeen kovan tuulen johdosta Viimevuotista ykkköstilaa puolustaa English Openissa Australian Peter O´Malley joka viimeisellä kierroksella nousi viiden lyönnin takaa voittoon. Tämänvuotisessa kisassa ykkönen kuittaa noin 208.000 euron palkintoshekin.
Mikko Ilonen lennättelee heinää viikonloppuna English Openissa © Getty Images