Skotlannin PGA:n mestaruuskisoissa pelataan kovatasoista peliä vaikka lähes kaikki maailmanhuiput ovatkin USA:ssa World Tourin kilpailuissa.Richard Green teki parasta jälkeä, seitsemän birdietä ilman bogeja, tulos 65 jätti Ruotsin yllättäjän, Fredrik Anderssonin lyönnin päähän. Andersson hukkasi pallon viimeisellä reiällään, mutta onnistui tekemään birdien toisella pallollaan. Ensimmäiset yhdeksän reikää 30-vuotias ruotsalainen pelasi hurjasti kuusi alle parin. Adam Scott on yksi 11:sta pelaajasta joka on tuloksessa 67. Scott oli kisan ennakkosuosikki, ja on sitä edelleen vedonlyöntitoimistojen kertoimillakin mitattuna. -Aloitettuani kahdella birdiellä tulos 67 oli vähintä mitä saatoin odottaa. Tämä oli hyvä alku josta nyt on kaikki mahdollisuudet edetä kohden viikonloppua, Scott tuumi kierroksen jälkeen. Mikko Ilosen avaus oli mahdollisimman onneton. Hän teki ensimmäisellä pelaamallaan reiällä tuplabogeyn (10:s), toisellakin bogeyn. Neljän pelaamansa reiän jälkeen Walesin kisan kolmonen oli neljä yli… Loppukierroksella Mikko teki neljä birdietä, mutta yksi tuplabogey ja kaksi bogeyta nostiat kierrostuloksen lukuun 76. Perjantaina hän tarvitsisi, mikäli sää jatkuu aurinkoisena, tuloksen 68 jotta jatkopaikka varmistuisi. Ilonen ei saanut kiriapua ryhmästään, skotti Fraser Mann löi 80 kertaa, US Amateurin voittaja Bubba Dickersonin tulos oli 75.
Adam Scott pelasi vakuuttavasti tuloksen 67 torstaina © Getty Images