3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Ilonen 263:s World Rankingilla

World number one on sairaslomalla © Getty Images

Tiger Woodsin johtopaikka World Rankingilla on vuodenvaihteessa totutun ylivoimainen, Phil Mickelson on hänkin tukevasti ykkösprinssi. Woods aloittaa kautensa vasta helmikuulla mikäli saa polvensa siihen mennessä leikkauksen jäljiltä kuntoon. Mickelsonin perheeseen on odotettavissa taas uusi lapsi maaliskuun loppupuolella, joten hänen kevätohjelmansa lienee totuttua väljempi. Ernie Elsin (3.) ero Sergio Garciaan (4.) on melkoisen pieni, espanajalaisnuorukainen on taas ohittanut Retief Goosenin (5.). Top kympissä on neljä jenkkiä, Garcian lisäksi eurooppalaisista Harrington( 8.) sekä Colin Montgomerie (10.), Etelä-Afrikan duo Els&Goosen sekä Fijin Vijay Singh (9.). Pohjoismaalaisilla menee kärjen osalta heikommin kuin moniin vuosiin. Thomas Björn on 35:s, Niclas Fasth heti seuraavana. Sadan joukossa on vain seitsemän skandinaavia, näistä kaksi on Tanskasta. Kauden 2002 putoajiin kuuluvat Ryder Cupissa lohtua saaneet Jesper Parnevik (83.), Pierre Fulke (110.) sekä Lee Westwood (183.) Mikko IlonenMikko Ilonen on listan 263:s, eurooppalaisista 72:s, ja skandinaaveista 18:s. Listaus on luonnollisesti korkein jonka suomalaispelaaja on koskaan vuodenvaihteessa saavuttanut. Mikon korkeimmat voimassa-olevat pisteet ovat kauden 20001 British Openin yhdeksännestä tilasta, hyvät ”pointsit” seuraavat häntä pitkään myös Wales Openin kolmannesta tilasta. Tulevat kisat alkukaudesta ovat Iloselle listauksen kannalta hyviä, pisteitä ei ole putoamassa, jatkoonpääsyt nostanevat lahtelaista kohden kärkeä. Ilosen kausi käynnistyy tammikuu lopulla Singaporessa josta Mikko jatkaa niinikään Euroopan Touriin kuuluviin Australian kisoihin.

World Ranking

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje