Mika Piltz jättää kansainväliset kentät - Golfpiste.com

17.2.–24.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][3]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mika Piltz jättää kansainväliset kentät

Mika Piltz pelaa jatkossa vain kotimaan kentillä...

<a href=Mika Piltz">Mika Piltz on Suomen golfin ensimmäisen ammattilaissukupolven tunnetuin pelaajaa. Piltz on tahkonnut ammattilaisena syksystä 1988, voittanut Suomessa rahakisoja enemmän kuin viisi seuraavaa yhteensä, Euroopan Tourilla ja toki enimmäkseen Challenge Tourilla hän on pelannut 80-luvun lopulta lähes tauotta. Alkusyksystä Piltz teki päätöksen kansainvälisten pelien lopettamisesta, hän ei lähtenyt Euroopan Tourin karsintoihin joihin on osallistunut yhteensä kymmenen kertaa ja saanut kahdesti kortin ET:lle. -Kesällä tinat ( rahat) olivat jo tiukassa ja aloin miettiä koko homman järkevyyttä. Loppukesästä kaaduin mökillä, otin kädellä vastaan ja peukalosta meni nivelkapseli kahtia, siitä tuli käytännössä kuukauden tauko.Olin kyllä jo pidempään pohtinut alitajunnassa lopettamista. Aikansa kutakin, kansainvälinen urani on nyt ohitse, Mika Piltz kertoo. Piltz nousi golfkansan tietoisuuteen kesällä 1984 jolloin hän superyllättäjänä nousi SM-kisoissa uusimaan voitosta Markku Louhion ja Jouni Vilmusen kanssa. Silloin ei lykastanut, mielenkiintoinen fakta on sekin, ettei Piltzillä ole yhtään henkilökohtaista SM-kultaa mistään sarjasta, ei myöskään hole-in-oneja! -Väinölän Kallella ei hänelläkään ole kultaa, eikä Ilosen Mikolla holareita, Piltz huomauttaa, eikä vaikuta yhtään katkeralta tai pettyneeltä. -Tämä kansainvälinen golfura on ollut todella antoisaa aikaa, matkustamista liiankin kanssa, mutta voin rehelisesti sanoa yrittäneeni. Tiedän, ettei vanhempana tule sellaista oloa että olisi pitänyt yrittään pidempään, kyllä tässä veivattiin ajallisesti ainakin tarpeeksi pitkään, päivälleen Jarmo Sandelinin kanssa samanikäinen ( 35-v) Piltz miettii. Piltz on ensimmäisenä myöntämässä ettei kuitenkaan saavuttanut niitä tavoitteita joita hän vuosien varrella itselleen asetti. Vuosina 1992 ja 1994 hän pelasi Euroopan Tourilla, molemmat kaudet ilman suurempaa menestystä. Ainoa Challenge Tourin ykköstila on heinäkuulta 1994 ”kotikentältä” Espoosta. Puttiko Piltzin kaatoi, asiantuntijat ovat monasti olleet sitämieltä, että teknisesti Piltz oli Euroopasssa huippuluokkaa. -Ei pidä paikkaansa, omasta mielestäni puttasin viimeiset vuodet ihan hyvin. Tekniikassa ei ole mitään suuria puutteita, mutta kokonaisuus vaan ei kantanut. Omasta mielestäni se rutistus alle 20 metrin matkoilta puuttui, siinä häviän kärjelle. Tämä on kyllä suomalaisten ongelma laajemminkin, voittajat tulevat ja tekevät tulosta griinillä ja sen ympäristössä, meille se on jostain syystä vaikeaa.

Talonrakennusta ja valmennusta

<a href=Mika Piltz ja Janne Mommo">Syksyllä Piltz on keskittynyt perhe-elämään, vaimo ja tyttäret Kia ja Jasmine ovat nähneet enemmän perheenpäätä. -Se on ollut kuule nastaa, kahdeksanvuotias Kia alkoi pahimmillaan itkeä minut nähdessään, nyt on helpompaa. Kun kävimme viimetalvena ensimmäistä kertaa talvilomalla skimbaamassa Lapissa, ajattelin että täytyyhän elämässä olla muutakin kuin golfia. Piltzit ostivat hiljakkoin Pickalasta tontin jolle nousee perheen uusi koti alkukesään mennessä. Muuttotouhut ovat syöneet osan energiasta, väli-aikainen koti on Iso Omenassa. -Rakentamiseen en osallistu kun en osaa, sitä varten on ammattimiehet. Tässä on tulevaisuus vielä aikalailla auki, olen lupautunut opettamaan talvella Vermon juniorikoulussa, myös yksityistunnit tulevat ohjelmaan pikkuhiljaa. -Katsotaan nyt miten hommat lähtevät etenemään.Suomessa vaan on se tilanne, että pelkästään valmentamalla ei elä, opettaminen on hieman erijuttu. Molemmat kiinnostavat, ehkä minulla olisi enemmän annettavaa valmennuspuolelle, uskon että tuosta heilautusliikkeestä on tullut jotain opittua, Piltz perustellustikin arvelee. -Kilpailemista en jätä, pelaan varmasti tulevan kauden kotimaiset kisat ja oletettavasti Suomen Challenge Tourin kisatkin, Piltz lupaa.

Moskovassa olisi pit&auml,nyt voittaa

Mika Piltz on voittanut siis Suomessa rahakisoja enemmän kuin viisi seuraavaa yhteensä, näistä arvokkaimmat ovat seitsemän PGA:n mestaruutta. Ulkomailla on onnistanut vain Ruotsin Telia Tourilla. Challenge Tourilla sijoituksia kymmenen joukkoon on lähes 20, Espoon Volvo Finnish Openissa Piltz on ollut hyvin useasti taistelemassa voitosta. Unholaan on jäänyt yksi Mikan parhaista kisoista UAP-under 25-kilpailu jossa hän oli tulevien maailmanhuippujen seassa kolmantena ammattilaisuransa alkuvaiheilla. -Paras kisani on kyllä viimevuotinen Moskovan Challenge Tour kilpailu. Siellä pelasin 69 reikää loistavaa golfia, en vain saanut putteja sisään ja Jamie Donaldson korjasi hedelmät. Myös World Cupin karsinta Väinölän Kallen kanssa on jäänyt mieleen, sieltä finaaliin pääsy oli kova juttu. -Kyllä minäkin olen golfissa kehittynyt, tilanne vaan on se, että kivikovia yrittäjiä tulee koko-ajan lisää Mika Piltzin taustalla on ollut melkoisen paljon väkeä. Valmennuksesta on vastannut enimmäkseen sukulaispoika Janne Forsell, Piltz sai vuoden verran oppia myös Timo Sipposelta. Fyysisen kunnon kehittämisestä on viimeiset vuodet vastannut Tapio Pirttioja. Manageripuolella vaihtuvuus on ollut nopeampaa, eikä aina ole turhantuntuisilta riidoiltakaan vältytty. Pekka Sinkkilä hoiti alkuvaiheissa Piltzin ja Riku Soravuon asioita, baskeripäinen Takku Kotilainen aloitti caddienä , mutta ryhtyi sittemmin myös manageriksi. Jääkiekkolegendat Ilkka Sinisalo ja Matti Hagman koettivat seuraavaksi, kunnes vuoroon tuli Markku Saarikangas. Näiltä savuavilta raunioilta Piltzin nosti pystyyn Hemo Bensky joka on ollut taustalla kolme vuotta. Tämäkin yhteistyö oli käytännössä jo tiensä päässä ennen Piltzin lopettamisilmoitusta.

Manttelinperij&ouml,it&auml, riitt&auml,&auml,

Mika Piltz voidaan ansaitusti nimetä kotimaan kunkuksi. Suurta yleisöä jää ikuisesti ihmetyttämään se, miksei menestystä tullut ulkomailta. Syiksi on tarjottu siis huonoa puttipeliä, kotimaan kaipuuta ja kalastusharrastusta. -Tuo kalastusjuttu on kyllä ihan yliammuttu. Mulla on vuosittain ehkä kymmenen kalastuspäivää, se homma ei ole vaikuttanut kuin positiivisesti. Suomalaisgolfin tulevaisuuteen Piltz uskoo vahvasti. -Siellä on paljon hyviä tyyppejä tulossa. Pasi ( Purhonen, Tuomas (Tuovinen) Jani ( Saari). Seitsemän miestä ET:n toisissa esikarsinnoissa, kuka tahansa, vaikka kaikki saattavat saada kortin, en ihmettelisi yhtään. Ei sota Piltziä kaipaa, annetaan nuoremmille nyt vaan tilaa. -Toisaalta näille nuorille kuten Tuomakselle yksi kausi CT:lla olisi hyvä , mutta eihän siellä kukaan halua pidempään olla, on se niin taloudellisesti raskasta touhua, Piltz tietää. Omalta uraltaan Piltzille ei tule mieleen suurempia haksahduksia tai asioita joita tekisi jälkeenpäin toisin. -Kaikkihan virheitä tekevät, muttei mitään ratkaisevaa tule mieleen. Silloin uran alku-aikoina olisi voinut ekoilla sponssirahoilla ostaa osakkeen joltain Espanjan kentältä, treenaaminen olisi ollut halvempaa ja helpompaa, nyt talvikausi saattoi viedä lähes puolet budjetista. -Aika näyttää mitä kaikkea tässä tulee vielä golfin kanssa tehtyä. Nyt on aika rauhallinen, seesteinen olo, eiköhän nuo omat tulevaisuudensuunnitelmat pian selkene. Tärkeää on saada olla enemmän tyttöjen ja vaimon kanssa, muutto uuteen kotiin Pickalan vie varmasti energiaa sekin, Mika Piltz lopettaa.

Niin l&auml,hell&auml,, mutta kuitenkin kaukana

Mika Piltzin lopetusilmoitus oli odotettu, mutta silti se jättää golfinystävät haikeiksi. Toistakymmentä vuotta Piltz muodosti yhdessä Kalle Väinölän ja Anssi Kankkosen kanssa Suomen kärkitrion. Väinölä on keskittynyt aina enimmäkseen ulkomaiden kisoihin ja on jäänyt kansalle kaukaiseksi, Kankkonen on taitoihinsa nähden armoton tuloksentekijä joka käytännössä paloi henkisesti loppuun jo 90-luvun lopussa ja on nyt onnellinen osapäivägolfari. Piltzin useasti ylivoimaiset esitykset Suomessa loivat sen kuvan, että tuolla pelillä pitää menestyä isommissakin kehissä. Ei kuitenkaan menestynyt kuten odotettiin. Siinä Piltz on varmasti oikeassa kun toteaa, että ainakin ajallisesti hän yritti riittävän pitkään. Kaudella 1994 hän pelasi Euroopan Tourilla, senjälkeen käytännössä ilman taukoa, yhdeksän kautta CT:lla. -Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta en usko pyörtäväni päätöstäni. On se nyt nähty, enkä usko Challenge Tourille kaipaavani, Euroopan Tourille oli kuitenkin tähtäin, Piltz pohtii. Paras sijoitus CT:n rahalistalla oli 41:s, ainoa voitto vuodelta 1994. Kun muistetaan sekin, että ET:lla 140:s tienaa enemmän kuin Challenge Tourin paras, alkaa varmasti jossain vaiheessa perheellisen päässä laskukone raksuttaa… ”Tinat” ovat varmasti olleet välillä tiukassa vaikka varsinkin viimeisin manageri Hemo Bensky on saanut Piltzin taakse merkittäviä yhteistyökumppaneita. Mika Piltz on ollut avaamassa latua, näyttämässä tietä seuraaville sukupolville. Herkkä luonnonlapsi ei ole pyrkinytkään miellyttämään kaikkia ja siksikin hänestä välittynyt kuva ulospäin on ollut ristiriitainen riippuen siitä mistä vinkkelistä katselee. Piltzille olisi voinut olla eduksi, mikäli taustalla olisi ollut pidempään ammattitaitoisia managereja, nyt uran tärkeimpinä vuosina jouduttiin jännittämään jopa enemmän taustavoimien selviämistä omasta urakastaan. Mika Piltzille on syytä nostaa hattua ja kumartaa komeasta urasta. Loppukädessä on niinkin, että hän on pelannut itse ansaitsemillaan rahoilla, tehnyt sen omalla tavallaan ja hankkinut valtavan kokemuspohjan joka toivottavasti hyödyttää suomalaista golfyhteisöä vielä pitkään. Ilolla onkin tervehdittävä Piltzin ilmoitusta kiinnostukseen valmennuksesta. On vain harvoja suomalaispelaajia joilla on kokemuspohjaa kovista kansainvälisistä kisoista ja siellä tarvittavista voimavaroista. Vaikkei boheemia Piltziä voi synnynnäisenä pedagogina pitääkään, on allekirjoittaneellakin riittävästi omakohtaista kokemusta toteamaan; Piltz osaa valmentaa jos vain ambitiota riittää. Vastuu on usein myös valmennettavalla, pitää osata vaatia ja kysyä… Mika Piltzilla on peliuran jälkeenkin paljon käyttöä suomalaisen golfmenestyksen rakentamisessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje