Suomalaisvoitosta Challenge Tourilla tulee kuluneeksi pian viisi vuotta. Kaudella 1997 Anssi Kankkonen voitti kahdesti ja oli rahalistalla ennätyksellisesti viides. Tuon jälkeen menestys on jäänyt varsin paljon alle odotusten, yksittäisiä sijoituksia kymmenen joukkoon ovat saavuttaneet Mika Piltz, Kalle Väinölä sekä viimevuonna rajua nousua tehnyt Pasi Purhonen. Lähimpänä voittoa on ollut Mika Piltz, joka sijoittui kivikovassa Moskovan kisassa toiseksi. Vuosi 2001 oli kaikenkaikkiaan oleellisesti parempi edellistä, Piltz, Väinölä ja Purhonen sijoittuivat rahalistalla 70:n joukkoon. Alkanut kausi ei ole kuitenkaan alkanut kuin tyydyttävästi. Pasi Purhonen selvisi jatkoon kahdessa Afrikan kisassaan, mutta on tuon jälkeen karsiutunut kolmessa seuraavassa. Purhonen on parhaana rahalistan 92:s, euroja on kasassa 1170. Purhonen aloittaa Asconassa pelinsä samassa ryhmässä Mika Piltzin kanssa jolle kisa on CT:lla kauden ensimmäinen. 14:tta kokonaista kauttaan ammattilaisena käynnistävällä Piltzillä on selkeä tavoite, Euroopan Tourille. Viesti ennen kautta on usein ennenkin ollut sama, mutta nyt on helppo uskoa pian 35-vuotta täyttävän Piltzin sanaa.Mikäli paikkaa ET:lle ei aukene, lopettaa Piltz suurella todennäköisyydellä CT:lla kiertämisen. -Joko 15:n joukkoon rahalistalla tai karsintojen kautta mukaan. Kuuntelen entistä enemmän itseäni ja omia tuntoja kauden edetessä. Viimevuonna tuli pelattua liikaa ilman treenitaukoja, siinä tein isoja virhe-arviointeja. Nyt fyysinen vire on parempi kuin koskaan, eikä menestykselle ole mitään esteitä, Piltz julistaa. Piltzin kauden ainoa kisa toistaiseksi oli suomalaisvoimin Costa Bravalla pelattu kahden kierroksen mittainen Carlsberg Pro-Am. Kalle Aitala voitti, Piltz oli vain tyydyttävän esityksen jälkeen neljäs. Kalle Väinölä oli räjäyttää potin Asconassa lähes tasan vuosi sitten. Hän johti vielä sisääntulon alkuvaiheissa, mutta jäi lopulta neljänneksi. Runsaasta kilpailemisesta ja hyvistäkin esityksistä huolimatta tuo jäi Väinölän kauden ainoaksi top-10 kilpailuksi. Kauden kahdessa kilpailussaan Väinölä on saavuttanut sijaluvut 36:s ja 97:s. Muut mukana-olevat suomalaiset ovat Mikko Manerus, Kalle Aitala, Janne Martikainen sekä Jani Saari. Suurimmat odotukset ovat Purhosen, Piltzin ja Väinölän harteilla. Voittaja kuittaa 21.660 euroa jolla jo ponkaisisi tyhjästäkin rahalistalla neljänneksi. Mukana 130.000 euron kokonaispotista on taistelemassa 156 pelaajaa joista 18 on isäntämaasta. Viimevuotista ykköstilaa puolustaa Skotlannin Greig Hutcheon.
Viimeinen kausi Challlenge Tourilla? Mika Piltz mielii edelleen ET:lle, kausi käynnistyy torstaina Sveitsissä. © Getty Images