16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Michelle Wien peli tuuliajolla Hawaijilla

Michelle Wien ote jatkopaikkaan kirposi jo avauskierroksen ulosmenossa Sony Hawaijian Openissa © Getty Images

Michelle Wie pelasi PGA uransa heikoimman kierroksen Waialae Country Clubilla joka on hänelle käytännössä kotikenttä. Wie aloitti kymmenenneltä, teki kolmannella reiällään bogeyn, ja ennen kierroksensa puoltaväliä vielä kolme tuplaa ollen seitsemän yli. Sisääntulossa syntyi kierroksen ainoa birdie, mutta yhteistulos 79, yhdeksän yli jätti hänet 144:n pelaajan joukossa toiseksi viimeiseksi. Wie osui kohtuullisesti väyliin ( 57 %), mutta jäi avausten mitassa jälkipäähän (245 m), samoin viheriöosumissa ( 50%) sekä nimenomaan puteissa ( 32) ja parínteossa viheriön ulkopuolelta ( 33 %). -Avauskierros oli kova nuorelle tytölle. Hän puttasi mainiosti harjoittelussa ennen kisaa, mutta ei nyt saanut lähipeliään toimimaan, vire oli poissa. Michelle pelaa talvikaudella vähemmän koulunkäyntinsä vuoksi. Hän ehtii vireeseen kesäkaudelle, puolusteli valmentaja David Leadbetter suojattiaan. Kilpailun johdossa on Etelä-Afrikan Rory Sabbattini ( 65). Yhteensä 32 pelaaja kiersi alle parín, jatkoonpääsyn raja oli avauspäivänä +2, ja se asettunee välille +3 – +5, joten Wien mahdollisuudet pelata viikonloppuna ovat vain teoreettiset. Uransa ensimmäisessä PGA Tourin kisassa tasan kaksi vuotta sitten samalla kentällä Wie pelasi yhteistuloksen 141 ( 73-68) ja putosi lyönnillä. Viimevuonna lyöntejä oli seitsemän liikaa, kesällä John Deere Classicissa Wie pääsi kolkuttelemaan lähelle, kaksi lyöntiä erotti hänet viikonlopun peleistä. Ryhdyttyään ammattilaiseksi lokakuussa 2005 Wie tuli hyvän peliesityksen jälkeen diskatuksi naisten World Championshipissa. Hän olisi ollut viides. Japanin Tourin kisassa Wie otti marraskuussa taas miehistä mittaa, teki kahdella viimeisellä bogeyt ja putosi lyönnillä. Nyt karsiutuminen tulee tapahtumaan taas usealla lyönnillä, ja Wiellä on lähinnä kasvojenpesun paikka perjantain pelissään. Michelle Wie sai ammattilaiseksi siirtyessään noin kymmenen miljoonan taalan sopimukset ja hänen pelaamisensa USA:n ulkopuolella on arvioitu maksavan halukkaille noin miljoona taalaa ( miesten kisoissa) Tätäkin taustaa vasten panokset perjantaina ovat melkoiset. Wie ja taustajoukkonsa eivät missään nimessä halua että teinisensaatio epäonnistuisi toista kertaa peräkkäin kotikentällään. Asiantuntijoita joiden mielestä naiset eivät kuulu miesten kisoihin olisi tämän jälkeen taas huomattavasti enemmän. Honolulussa on mukana yllättävänkin kova katras pelaajia kauden ensimmäisessä täyden pelaajamäärän kilpailussa. Mercedes Championshipin uusinnan kautta voittanut Stuart Appleby pelasi tuloksen 70, Vijay Singh lyönnin enemmän. Pohjoismaalaisista parhaiten onnistui Richard S. Johnson (69). Norjan Henrik Bjornstadin (70) uran avaus PGA Tourilla oli myös erinomainen. Honolulun kilpailussa jaetaan palkintorahaa yli viisi miljoonaa taalaa. Koko kaudella kilpailuja pelataan 48, näissä potti on yhteensä 255 miljoonaa dollaria.

Leaderboard, PGA Tour, Honolulu

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje