Meri-Teijo avaa kenttänsä ensiviikolla? - Golfpiste.com

10.2.–17.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Meri-Teijo avaa kenttänsä ensiviikolla?

Lars Sonck talvigolffaa

Lumi sulaa pikkuhiljaa ja kentät avautuvat. Kuvassa Suomen pitkälyöntisimpiin pelaajiin kuuluva Lars Sonck valmistautumassa kauden haasteisiin. Meri-Teijon kenttä avattaneen jälleen kerran ensimmäisenä Suomessa. Teijossa on vielä jonkinverran lunta, viheriöt alkavat olla ”valmiina peliin”, parilla väylällä on kuitenkin lunta melkoisesti. -Mikäli sääennuesteet pitävät paikkansa on mahdollista että Teijossa pelataan jo alkuviikosta, lupailee toimitusjohtaja Pekka Sinkkilä. Viimevuonna kenttä avattiin 30. maaliskuuta, nyt avaaminen menee varmasti huhtikuun puolelle. -Aikaisimmillaan Teijossa on pelattu katkotta 28.3 alkaen, myöhäisimmillään avaaminen on venynyt huhtikuun 21. päivään, Sinkkilä luettelee faktoja. -Kun kenttä avataan on täällä varmasti heti vilkasta, pääsiäinen tulee olemaan taas oma lukunsa, odotan että päivittäin on noin 300 pelaajaa, talo täynnä, Sinkkilä ennustaa. Todennäköistä on, että myöhäinen kevääntulo johtaa siihen ettei välttämättä muita kenttiä Teijon lisäksi pääsiäisenä ole avoinna. Sea Golf Rönnäsissa pelattiin viimevuonna pääsiäisenä, nyt tämä tuskin toistuu. Lunta on kentällä vielä hyvin paljon, ja arvoitu avaamisajankohta on pääsiäistä seuraava viikonloppu. -Lämpöä tarvittaisiin lisää, yöpakkaset ovat olleet niin kovia ettei sulaminen ole juuri edistynyt. Mikäli ilmat radikaalisti lämpenevät, saattaa avaamisajankohta toki muuttua, Rönnäsista luvataan. Pääkaupunkiseudun kentistä Peuramaa pyrkii avaamaan harjoituskenttänsä lauantaina. Range on suunnitelman mukaan avoinna aamusta iltaan myös ei-jäsenille. Viimevuonna Peuramaa avasi harjoituskenttänsä samoihin aikoihin. Varsinaisen kentän avautumisesta ei vielä ole tarkkaa visiota olemassa, lunta ja jäätä on edelleen kentän peittona.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje