16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Meri-Teijo avaa kenttänsä ensimmäisenä

Golfkausi käynnistyy Meri-Teijosa mahdollisesti jo aprillipäivänä.

Maaliskuun loppupuolella kelit vaikuttavat kotimaassa golfarien osalta varsin lohduttomilta. Lunta on ympäri maan reilusti, ja pahempana peikkona on sen alle jo ennen joulua kertyneet jäämassat. -Lunta ei meillä ole tavanomaista enempää, mutta jäätä on. Ja jään myötä jääpoltetta esiintynee varsin yleisesti kentillä ja viheriöillä jokapuolella, tietää Talin kenttämestari Teija Marjamäki. Talin kenttä avattiin viheriöille pelattavaksi viimevuonna 23. huhtikuuta, nyt Marjamäen ennuste on reilusti toukokuun puolella. -Kaksi viikkoa ollaan käsittääkseni Etelä-Suomessa normaaliaikatauluista myöhässä. Espoon kenttämestari Jussi Vahala on samoilla linjoilla. -Lumi sulaa kyllä nopeasti, jään kanssa on ongelmia Espoossakin. Monilla kentillä viheriöiltä on jäätä jo pyritty poistamaan ja hiekottamaan väyliä. Kauden avaamista hitauttaa sekin, että routa on kovien pakkasten johdosta varsin syvällä. Viheriöiden kastelun käynnistäminen voi mennä reilusti toukokuun puolelle, kauden 2006 jälkeen eläkkeelle jäävä Vahala ennustaa. Ennen vappua pelataan varmasti monilla kentillä, ensimmäisenä avaavien kenttien joukossa ovat vuodesta toiseen Meri-Teijo, Sea Golf Rönnäs sekä Vihti. Meri-Teijossa golfkausi on pyritty avaamaan aina ensimmäisenä, näin käynee myös golfkaudella 2006. -On pienen pieni mahdollisuus että saisimme yhdeksän reikää avattua jo aprillipäiväksi.Pidän täysin varmana sitä, että viimeistään messuviikonloppuna 8-9. huhtikuuta kenttää pelataan 18 reikäisenä . Ilmoittelemme sivuillamme tilanteesta, Teijon toimitusjohtaja Pekka Sinkkilä informoi. Meri-Teijon ”ennätys” kentän avaamisen suhteen on maaliskuun 27:s päivä, pitkä-aikaisen keskiarvon mukaan kausi on alkanut Teijossa 1-2 huhtikuuta. Myöhäisin avaaminen on Teijossa ollut 19. huhtikuuta -Huhtikuu on meille tietysti hyvin tärkeä, vieraspelaajia käy paljon. Vuosien varrella tämä määrä on ollut välillä 3000-4800. Meri-Teijossa on kaupan myös edullisesti osakkeita. Kapiteelin varastosta ostettuna osake maksaa 1850 euroa ja sisältää kauden 2006 vastikkeen. Varhaista avaamista ja vieraspelaajia tavoittelevat totutusti myös Sea Golf Rönnäs sekä Vihti. -Olemme putsanneet griinit jäästä ja hiekoittaneet väyliä. Tavoite on päästä avaamaan 12.4, ennen pääsiäistä. Hinnat vieraspelaamiselle ovat samat kuin vuonna 2005. 50 euroa viikonloppuisin ja 35 viikolla, markkinoi Rönnäsin toimitusjohtaja Jan Ruoho. Rönnäsissa on 27 reikää ja starttimäärä viimekaudella oli 27.000. -Siinä on kasvattamisen varaa ja uskon että saamme tulevalla kaudella myös vieraspelaajien määrän taas kasvamaan, Ruoho miettii. Sami Uotila on Vihti Golfin puheenjohtaja sekä toiminnanjohtaja.Vihdissä on Teijon tavoin myös rinne käytössä ja golf&ski kilpailu on suunniteltu pidettäväksi 15. huhtikuuta. -Avaaminen mennee pääsiäisen tienoille. Varmasti ei voi luvata, mutta avaamme heti kun kenttä on siinä kunnossa että siellä voi jalkoja kastelematta pelata, jalkavammastaan toipuva alppitähti ja seuran puheenjohtaja / toiminnanjohtaja Sami Uotila kertoo. Vihdissä on myös käytännöllinen par-3 kenttä joka toimii oivallisena apuna opetuksessa. -Meillä on vilkasta opetustoimintaa, viimevuonna kursseilla kävi yli 200 ihmistä. Panostamme kovasti siihen, että henki Vihdissä on hyvä, tänne tullaan mielellään ja lähdetään tyytyväisinä pois, kiteyttää Uotila toimintafilosofiaa.

Sea Golf Rönnäs

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje