26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

McIlroyn ja Wozniackin tiet eroavat

Kiitos kaikesta kuluneesta ja näkemiin. Rory McIlroy ja Caroline Wozniacki ovat taas sinkkuja.Kuva Getty Images

Rory McIlroyn tiedotustilaisuudesta Wentworthissa BMW PGA Championshipin aattona tuli suunniteltua dramaattisempi pohjois-irlantilaisen taustoitettua aiemmin päivällä julkisuuteen tiedotteen kautta tullutta tietoa erostaan Caroline Wozniackista.

”Tämä on vaikeaa aikaa sekä Carolinelle ja minulle. Kihlauksen purkaminen oli yhteinen päätöksemme, koimme että se oli parasta molemmille”, McIlroy kertoi medialle.

Tiedotteessa McIlroy otti tapahtuneesta syyt niskoilleen. Pariskunta oli jo sopinut hääpäivästään ja lähettänyt niihin myös kutsut.

”Hääkutsujen lähettämisen jälkeen tajusin, etten vielä ollut valmis siihen kaikkeen mitä avioliitto edellyttää. Toivon Carolinelle kaikkea sitä onnea jonka hän ansaitsee, sekä kiitän niistä ihanista ajoista joita saimme viettää. En aio puhua suhteestamme enempää missään tilanteessa”, McIlroy tiivisti tuntemuksensa.

Aiemmin toukokuussa Wozniacki kertoi medialle halustaan perustaa perheen ja saada jälkikasvua.

Kun suhde kesällä 2011 alkoi, Wozniacki oli tenniksen maailmanlistalla ykkönen, McIlroy Tiger Woodsin jälkeen golfin arvolistan kakkonen. Nyt Wozniackin sijoitus on 14, McIlroyn kymmenes.

McIlroy jätti vuonna 2011 pitkäaikaisen managerinsa Chubby Chandlerin ( ISM). Yhteistyö tilalle tulleen irlantilaisen yrityksen kanssa päättyi katkeraan riitaan, jota on setvitty oikeudenkäynneissä. Kolmas suuri ”ero” 25-vuotiaan McIlroyn kohdalla oli hänen yhteistyönsä päättyminen Acushnet Companyn kanssa vuoden 2012 jälkeen.
Vuosi 2013 oli McIlroylle varsinainen Waterloo. Hän putosi kuudenneksi World Rankingilla voittamatta yhtään kisaa pääkiertueilla. Kuluvan kauden aikana alamäki on jatkunut.

Erokohun myötä kahdesti peräkkäin Wentworthissa karsiutuneen menestyminen PGA Championshipissa olisikin melkoinen yllätys.

Huippugolfarit ovat aiemminkin seurustelleet tenniksessä menestyneiden naisten kanssa. Sergio Garcia deittaili Martina Hinginsin kanssa, Greg Norman kuherteli ja ehti lyhyeksi jääneeseen avioliittoonkin ChrisEvertin kanssa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)