16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lydia Ko’sta LPGA’n nuorin miljönääri

Lydia Ko. Kuva: Getty Images

Maailmanlistan kakkonen Lydia Ko, 17, teki viime sunnuntaina historiaa LPGA Tourilla. Hänestä tuli voittamansa Ohion turnauksen jälkeen kaikkien aikojen nuorin pelaaja, joka on rikkonut naisten kiertueella miljoonan dollarin rajan kilpailutienesteissä.

Edellinen ennätyksenhaltija, Lexi Thompson on Ko’ta vuoden ja viisi kuukautta vanhempi.

Ko pelaa Yhdysvaltain naisten kiertueella loistavaa kautta. Hänen tilastoistaan löytyy viisi Top 5 -sijoitusta, joista kaksi on voittoja. Ko pelannut tänä vuonna 15 kilpailua, ja hän on selvittänyt jokaisella kerralla karsintarajan.

Kohtuullisen suurista kilpailupalkkioistaan huolimatta Ko ei mieti rahojensa sijaintia.

”Olen suhteellisen varma, että rahat menevät äitini tilille tai jonnekin”, Ko sanoi. ”Summat ovat suuria, mutta kun olen kentällä, mietin mieluummin hyviä reikätuloksia, lyöntejä ja upotuksia kuin miten monta tuhatta joku yksittäinen putti toisi minulle.”

Lydia Ko nousi otsikoihin voitettuaan ammattilaisturnauksen 14-vuotiaana amatöörinä. Hänellä on hallussaan myös LPGA Tourin nuorimman voittajan ennätys. Pelattuaan vuoden 2012 Canadian Openin ykköseksi, Ko oli 15-vuotias. Hän puolusti onnistuneesti Kanadan avointen voittoa heti seuraavana vuonna.

Uusiseelantilainen on voittanut LPGA Tourilla kaikkiaan neljä turnausta ja LET-kiertueella yhden. Näistä kolme on tullut amatöörinä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje