16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Louise Suggs on poissa

Louise Suggs onnittelemassa LPGA Founders Cupin voittajaa Stacy Lewisiä vuonna 2013. Kuva: Getty Images

LPGA:n perustajajäsen ja 11-kertainen major-voittaja Louise Suggs on kuollut. Hän oli 91-vuotias.

Suggsia on pidetty yhtenä naisten golfin merkittävimmistä pioneereista. Hän oli perustamassa LPGA:ta 12 muun henkilön kanssa vuonna 1950. Suggs voitti menestyksekkään uransa aikana 61 ammattilaiskilpailua ja 15 amatöörimestaruusturnausta. Hän saavutti myös ensimmäisenä naisena Grand Slamin.

Lithia Springsissä, Georgian osavaltiossa syntynyt Suggs voitti kaksi ensimmäistä major-turnaustaan vuonna 1946, ja yhdeksän vuotta myöhemmin hänet nimitettiin LPGA:n puheenjohtajaksi. Viimeisen turnausvoittonsa hän saavutti vuoden 1962 St. Petersburg Openissa.

Suggs pitää hallussaan edelleen kaikkien aikojen suurinta voittomarginaalia U.S. Women’s Openissa, jätettyään Babe Zahariaksen 14 lyönnin päähän. Hän on major-turnausten ykköstiloissa kolmantena, edellään Patty Berg (15) ja Mickey Wright (13).

LPGA:n puheenjohtajana vuoteen 1957 toiminut Suggs kutsuttiin World Golf Hall of Fameen vuonna 1951, Zahariaksen, Bergin ja Betty Jamesonin kanssa.

Aiemmin tänä vuonna ovensa naisille avannut Royal and Ancient Golf Club of St Andrews kutsui Suggsin kunniajäsenekseen samanaikaisesti mm. Laura Daviesin ja Annika Sörenstamin kanssa.

LPGA:n tulokaspalkinto on nimetty Louise Suggsin mukaan.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje