16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lokakuussa ulos, marraskuussa sisälle

Talma on yksi niistä kentistä, jolle pääsee syksyllä pelaamaan edulliseen hintaan.

Golfkauden kääntyessä vääjäämättä kohti loppusuoraa alkavat sisäharjoituskeskukset availla oviaan. Ne golfarit, jotka eivät kavahda syksyisiä kelejä, pääsevät pelaamaan kovatasoisille kentille kauden loppumetreillä erittäin edullisesti.

Esimerkiksi 13.10. kenttänsä sulkeva Linna Golf myy kauden viimeisiksi päiviksi greenfeetä 30 eurolla. Vuosaari Golfissa arki-greenfee on hinnaltaan 40 euroa ja ysi 20 euroa. Kullossa kierroksen hinta 35 euroa, viikonloppuisin 45 euroa.

Päivien lyhentyessä yhdeksänreikäiset kierrokset näyttäytyvät houkuttelevana vaihtoehtona, sillä arkiviikolla töiden jälkeen ei koko kierrosta valoisan aikaan ehdi kiertämään.

Vaikkapa Suur-Helsingin Golfissa ysin pääsee pelaamaan parilla kympillä ja samoin on Master-kenttänsä hinnoitellut Talma. Laakso-kentästä joutuu pulittamaan viisi euroa enemmän.

Hill Side Golfissa Vihdissä on huomioitu koululaisten ja opiskelijoiden syysloma. Opiskelija maksaa kieroksestaan ikänsä verran, ei kuitenkaan koskaan enempää kuin 21 euroa.

Sisällekin pääsee jo

Pääkaupunkiseudulla pääosa sisähalleista avautuu marraskuussa, mutta jo lokakuun puolella pääsee taitojaan hiomaan säältä suojassa esimerkiksi Espoon Finnoonpuistossa sijaitsevaan Season Golfiin, jossa hallikausi käynnistyy 17.10.

Erillisten harjoituskeskusten lisäksi golfareita palvelevat golfliikkeiden yhteydessä toimivat harjoitustilat. Esimerkiksi GolfBalancella on harjoitustilat sekä Espoon että Vantaan liikkeen yhteydessä ja Peltomäki Golfilla Vantaanportin myymälän yhteydessä.

Peltomäki Golfilla on kaksi erillistä harjoitustilaa, joissa on yhteensä 10 lyöntipaikkaa.

”Kesällä treenitilat palvelevat lähinnä fittaus-käytössä, mutta kurssit alkavat pyöriä taas täydellä tohinalla marraskuun alusta”, Ari Pasanen Peltomäki Golfista kertoo.

”Kurssit on käytännössä koko ajan täynnä, suurin osa on omaa tuotantoa, mutta lisäksi jokunen seura treenaa meillä omilla vuoroillaan. Valtaosa kursseista alkaa marraskuussa, jokunen joulukuussa. Keväällä treenaaminen jatkuu huhtikuun loppuun saakka”, hän jatkaa.

Huhtikuussa Diswest Golfin kanssa yhteisiin tiloihin Espoon Suomenojalle siirtynyt Golf Areena on auki ympäri vuoden. Malmilla sijaitseva Green Golf ilmoitta nettisivuillaan, että halli avautuu 3.11. ja HLR Golf Academyn Konalan hallissa talvikausi polkaistaan käyntiin 10.11.

Nurmijärven Golf Academy valmistautuu toiseen kauteen

Nurmijärvelle avattiin harjoittelukeskus helmikuussa 2013. Reilun vuoden ajan toiminnassa ollut halli palvelee etenkin läheisen Nurmijärvi Golfin jäseniä, mutta treenaamaan mahtuisi enemmänkin väkeä.

Nurmijärven hallin lähipelialueen taitavasti muotoillun viheriön ulkopuolella on tilaa enemmän kuin kuva kertoo.

Nurmijärven hallin lähipelialueen taitavasti muotoillun viheriön ulkopuolella on tilaa enemmän kuin kuva kertoo.



”Kävijöitä ei ole ollut ihan niin paljon kuin olisi toivottu. Nurmijärven seurasta meillä on mukavasti kävijöitä, mutta muiden lähiseurojen harjoitusryhmille pitää tarjota mahdollisuutta aktiivisemmin. Koska kyseessä on uusi yritys, emme ole voineet olla markkinoinnillisesti kovin aktiivisia, joten sillä sektorilla pitää toimintaa tehostaa”, toimitusjohtaja Juha Jokinen sanoo.

Nurmijärvellä ei ole vielä lyöty lukkoon hallin avauspäivää. Avausajankohta riippuu siitä, miten pitkään lajia voi ulkona harrastaa. Todennäköisesti halli aukeaa marraskuun alkuviikkoina.

Opetustoiminnasta Nurmijärven Golf Academyssä vastaavat Jokeri Mikkola ja Petsku Hägström. Helsingin keskustasta hallille on matkaa nelisenkymmentä kilometriä, ja monelle pääkaupunkiseudun pohjoisreunalla asuvalle golfarille se on lähin varsinainen golfin harjoituskeskus.

Sami Sarpakunnas


Lue Golfpisteen juttu Nurmijärven hallista tästä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje