16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Linna Golf ilkivallan kohteena – kenttää tärveltiin henkilöautolla

Vahingontekijät saivar Linna Golfissa viikonloppuna rumaa jälkeä aikaan. Kuva: Linna Golf/Facebook

Tekijöistä ei ole toistaiseksi tietoa. Kenttäyhtiö lupaa tapauksen selviämiseen johtaneista vihjeistä kunnon palkkion.

Linna Golfissa Hämeenlinnassa havaittiin viikonloppuna ikäviä asioita, kun kentällä oli rällästelty henkilöautolla. Niin sanotulla Piccadilly-alueella eli 12. lyöntipaikan ja 16. viheriön välisellä alueella on näkyviä ja raskaita autonrenkaiden jälkiä, jotka olivat ilmestyneet kenttään perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Kenttäyhtiöllä ei ole toistaiseksi tietoa, kuka on tuhotyön takana.

”Jos tiedät tapahtuneesta jotain, ole yhteydessä Linna Golfiin tai suoraan poliisiin”, kentän Facebook-sivuilla kerrottiin.

Linna Golfin toimitusjohtaja Esa Honkalehto ei ollut vielä maanantaiaamuna päässyt tarkastelemaan tärveltyä aluetta, mutta oli samalla helpottunut ettei pahin skenaario toteutunut.

”Onneksi griinit ja väylät säästyivät. Älytöntä touhua joka tapauksessa”, hän sanoi.

Linna Golfin hallituksen puheenjohtaja Mika Walkamo lupasi kentän Facebook-postauksen kommentissaan tapaukseen selviämiseen johtavista vihjeistä kunnon palkkion.

Kenttiin kohdistuva ilkivallan teko on jo toinen lyhyen ajan sisällä. Syyskuun jälkipuolella 450 litraa polttoöljyä Vierumäki Golfin Cooke-kentän huoltohallilta vieneet varkaat valuttivat kymmeniä litroja samaista nestettä maaperään aiheuttaen ympäristövahingon.

Vierumäeltä jouduttiin lopulta kaivamaan ja kuskaamaan 50 tonnia pilaantunutta maata jätteenkäsittelylaitokselle.

Lue seuraavaksi: Varkaat valuttivat Vierumäki Golfissa polttoöljyä maaperään – 50 tonnia maata kuljetettiin jätteenkäsittelylaitokselle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje